Siveysvyöllä epäitsekkääksi

Kahden kuukauden rajapyykki on jo ylitetty ja mahdollisuus vuoden ensimmäiseen orgasmiin lähestyy vääjäämättä. Ajatukset tuosta hetkestä jakaantuu pitkälti kahtia. Vaikka tuota helpotuksen hetkeä odottaa tietenkin innokkaasti, niin omituiselta kuin se saattaa kuulostaakin, salaa fantasioi että orgasmia siirrettäisiin ja pakotettua siveyttä vietäisiin entistä pidemmälle kohti uusia ennätyksiä. Toisinaan 3kk rajapyykki kuulostaa hienolle seuraavalle saavutukselle. Toisaalta siitä taas on vain vähän aikaa 100 päivään, joka kiihottaa ja kihelmöi ajatuksena. Sitten taas seuraavana hetkenä miettii, että voi kun saisi purkautua jo. Valtiatar katsokoon mikä on hänen mielestä parhaaksi ja päättää kuinka haluaa omaisuutensa kanssa edetä. Viime aikoina olen tuntenut suurta kiitollisuutta tästä asemastani orjana ja palvelijana sekä siitä, että valtiatar pitää kaluani lukittuna ja hallitsee sitä. Se tekee minut erittäin onnelliseksi. Siveysvyö olkoon tunnustuksen merkkinä aiemmasta itsekkyydestäni sekä sitoutumisestani olla epäitsekäs jumalatartani kohtaan. Myös “normaalimpi” hellyys ja läheisyys tuntuu ihanalta ja paremmalta kuin aiemmin. Vaikka BDSM olisikin oleellinen ja vakituinen osa elämää ja parisuhdetta, niin sanoisin että lähes jokaisessa ihmissuhteessa myös tavallinen arki on varmastikin läsnä samanlaisena kuin vaniljaparisuhteessa. Vaikka osa varmastikin fantasioi 24/7 orjuudesta, niin käytännössä arjen koittaessa en usko monen pystyvän sitä mielekkäästi pyörittämään jatkuvasti.

Joitakin päiviä sitten sain tyydyttää valtiattareni jälleen omalla kalullani. Olin lukenut netistä keinoja välttää ennenaikainen siemensyöksy ja samat vinkit olisivat varmasti hyödyksi tässä, sillä emmehän halunneet mitään vahinkoja sattuvan. Normaalisti miehinen kestoni on erittäin hyvä, mutta koska edellisestä orgasmista on niin pitkä aika, on tuntoherkkyys ja tuleminen herkässä. Luin penisrenkaista, mutta koska sellaista ei tähän hätään ollut saatavilla, sidoimme narun kivesten taakse. Tämä tuntui olevan avuksi ja välitöntä tulemisen vaaraa ei tuntunut, ainakaan niin voimakkaasti kuin aiemmin. Hitaus ja rauhallisuus on erittäin oleellista myös, kuten se että hetkittäin voi lopettaa kokonaan ja vetää hieman happea. Maali saavutettiin ilman vahinkolaukauksia ja tulin tästä uudesta apukeinosta oikein iloiseksi. Olen asiaa tutkinut netistä, koska valtiatar pitää kalustani erittäin paljon, enkä halua hänen kokevan jäävänsä jostain paitsi pitäessään minua lukittuna. Kun tuo ongelma saadaan ratkaistua, valtiatar saa tyydytyksensä millä tavalla kulloinkin haluaakaan sekä nauttia siveän orjan palvelualttiudesta ja kuuliaisuudesta. Saan suurta tyydytystä siitä ajatuksesta, että valtiatar nauttii siveysvyön käytöstä orjalla eikä koe tarvetta orjan orkuille. Tai tajuaa niiden olevan tässä kuviossa toissijaisia. Saan myös alati kasvavaa tyydytystä asemastani ja näin molemmat ovat tyytyväisiä. Kenties tulevaisuudessa tulemisen sijaan tavaraa tyhjennetään eturauhashieronnan avulla ja tällä tavoin vältetään pidempienkin orgasmittomien kausien mahdolliset terveyshaitat.

Mainokset