Kesä tuli, kesä meni

Kesä tuli ja kesä meni. Aivan liian kuuma kesä olikin. Viikkoihin ei juuri BDSM-touhuja tullut harrastettua, kun helle vei kaikki mehut eikä intoa riittänyt muuhun kuin selviytymiseen. Mutta näinhän se menee näissä, että arki tulee väistämättä välillä tielle. Olen tänä vuonna kirjoitellut itselleni ”siveyspäiväkirjaa” eli kaikenlaisia ajatuksia mitä tämän tiukemman kurin vuotena on tullut ja siinäkin tuli kuukauden tauko kesällä kirjoittelusta. Arjesta huolimatta olen ollut lukittuna pääasiallisesti koko ajan, kesällä joitakin satunnaisia päiviä olin vapaana luvalla reissujen yms. takia. Siveyteen on kuitenkin tottunut siinä määrin, että se on sellainen normaali olomuoto, vaikka muistuttaakin itsestään kyllä päivittäin. Tuntuu ihanalta ja oikealta olla lukittuna Valtiattaren toimesta, jolloin saan olla häntä varten. Rakastan sitä tunnetta ja tietoa, että Valtiatar omistaa minut. Silloin saa itsekin mielihyvää, kun hän on tyytyväinen. Mielenkiinto moniin asioihin lopahtaa miehisen laukeamisen jälkeen. Lukitseminen ja laukeamattomuus on hyväksi addiktoituneelle (ex-)runkkarille. Valtiattarelle nautinnon tuottaminen tuottaa tätä nykyä paljon nautintoa itsellenikin ja on ihan ok, että kun hän on lauennut 1-2 kertaa niin seksi loppuu siihen. Valtiatar nauttii suuresti RealCock-dildosta, joka on ainut tapa jolla pääsen työntymään hänen sisäänsä. Se oli kyllä erinomainen ostos, vaikka kallis olikin. Päivittäinen masturbointini vei aiemmin mielenkiinnon toiseen osapuoleen ja seksuaaliset ajatukset pyörivät oman nautinnon ympärillä. Olen monin tavoin nyt parempi, kun olen lukittuna säännöllisesti. Minun on monin tavoin parempi olla näin. Paradoksaalista, mutta kun olen lukittu ja toisen kontrollissa, tunnen olevani todella vapaa. Tällainen on minulle se oikea järjestely selvästikin. Jollain toisella se voi olla jotain muuta, kenties siveysvyö on päällä 2h kerrallaan sessioluontoisesti, mutta kukin tavallaan. En arvostele. Joitakin vuosia sitten oli ennätyksellisen pitkä aika, jos olin vyössä kuukauden putkeen. Alkuun ajat olivat muutamia viikkoja, sekin tuntui pitkältä. Nykyinen tilanne on pidemmän ajan luonnollinen siirtymä ja voi tuntua äärimmäiseltä, että joku on lukittuna 150 päivää yhtäjaksoisesti, ainakin jos on tottunut pitämään vyötä päivän, viikon tai kaksi. Silloin kannattaa mennä sen mukaan mikä on itselleen se paras tapa. Tämä on se tilanne missä me olemme. Jos joku miettii, että mitä Valtiatar hyötyy tästä, niin yksinkertaisimmillaan voi sanoa, että jos haluat hallita miestä, hallitse tämän penistä. Tällöin orjan toissijaiset, merkityksettömät tarpeet on lukittu pois ja hän voi keskittyä tärkeämpiin ja merkityksellisempiin asioihin: Valtiattareen ja hänen tarpeisiinsa. Siihen kuinka Valtiattaren elämästä tulee helpompaa. Siveysvyö tuo orjalle nöyryyttä ja kunnioitusta. Se tuo vapauden keskittyä tärkeämpiin asioihin, kun tarpeettomat halut ja tarpeeton pikkupili ovat poissa kuvioista. Tämä on myöskin järjestely, johon olen ryhtynyt omasta vapaasta tahdostani. Itseasiassa ennemminkin pyytänyt sitä.


Sitten niistä tyhjennyksistä. Kesäkuulle oli sopimukseen laitettu, että orja saisi kunnollisen orgasmin tyhjennyksen sijaan, mutta kesäkuun lopussa Valtiatar nauroi, että ”orjalle ihan kunnollinen orgasmiko?” ja jatkoi, että se nyt ei oikein ole hyvä ajatus. Vyö sentään avattiin ja orja sai runkata pilatun orgasmin lautaselle. Vaikka se ei ollutkaan nautinnollinen orgasmi, niin Valtiatar piti kiinni sopimuksesta siinä määrin, että kesäkuun ”orgasmi” maksoi 250€. Sain sentään tyhjentyä ilman siveysvyötä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Tätä ennen minut laitettiin anelemaan, että haluan pilatun orgasmin nautinnollisen sijaan. Minun piti runkata vain muutamalla sormella, koska se on sopiva tapa runkata pientä pippeliä. Lopuksi sain nuolla spermat lautaselta. Olen myös suuresti tiukkojen protokollien ystävä ja siksi onkin miellyttävää, että en saa tyhjentyä ilman, että syön omat sotkuni. Joskus se ällötti, mutta nykyään teen sen mielelläni ja ymmärrän, että se on osa tyhjentymisen ehtoa. Samoin tietenkin miellyttää tuo protokolla, että saan tyhjennykseen vain kerran kuukaudessa. Heinäkuun tyhjennys tapahtui sellaisena hetkenä, että Aneros ei ollut matkassa ja Valtiatar laittoikin kertakäyttöhanskan käteen ja laittoi sormen orjan peppuun, kun olin selällään sängyllä. Tuolloin en ollut siveysvyössä ja Valtiatar välillä stimuloi orjan pippeliä samalla kun hieroi eturauhasta. Kun huippu lähestyi, Valtiatar lopetti pippelin stimuloinnin ja orja tyhjentyi mahansa päälle, josta tavara siirtyi lusikalla orjan suuhun. Vain reilu viikko tästä vaihtui jo elokuu ja kiimaisena anelin, että elokuun tyhjennyksen voisi hoitaa jo alta pois. Sanoin, että voisin vaikka maksaa pilatusta tyhjennyksestä. Valtiatar suostui kuin suostuikin ja hän jopa avasi vyön. Mutta kun toinen lukko avataan, toinen laitetaan kiinni eli hän laittoi orjan pallit humbleriin ja pippelin varteen Kalin hampaat. Palleihin vielä sitten nipistimiä, jotta orjan olo ei ole liian mukava. Tyhjennys maksaisi 150€ ja se piti maksaa etukäteen. Siirsin puhelimella maksun Valtiattarelle ja sain luvan runkata pippeliäni. Jos sitä nyt runkkaamiseksi voi sanoa, kun pallit olivat tiukasti humblerissa ja kalin hampaat pippelissä, niin kipu ja puristus oli kova, eikä varsinaista runkkausliikettä voinut kunnolla tehdä, vaan sellaista pinnallista runkkausta pippelin kärjessä. Mitä kiihottuneemmaksi ja kovemmaksi pippeli tuli, sen enemmän kipu tuntui myös. Lopulta reuna lähestyi ja lopetin masturboinnin ja ohjasin spermat saappaan kärjelle, josta nuolin ne kiitellen pois. Kun tästä on pian kulunut kuukausi, niin sitä alkaa jo jälleen toivomaan, että saisi ”orjan seksiä” eli Aneroksen takapuoleen ja tyhjennyksen, vaikka voihan se olla, että se tapahtuu vasta syyskuun lopussakin. Pian alkanee myös toinen kolmen kuukauden täyslukitusjakso eli sitten lähes loppuvuosi taas ilman vyön avaamista.


Viime viikolla vietimme ihanan yhteisen hetken Villi-Iran kartanolla, kun vuokrasimme tilat itsellemme omaan käyttöön. Tiloissa on mukavia isoja kinky-huonekaluja, joita ei ole mahdollista kotiin hommata, joten on virkistävää käydä siellä toisinaan viettämässä laatuaikaa kahden kesken kaikessa rauhassa. Saa paukuttaa ruoskaa niin paljon kuin lystää, ilman että tarvitsisi miettiä sen kuulumista jonnekin. Olin huputettuna varmaan tunnin tai yli ja Valtiatar antoi perusteellisen selkäsaunan orjalle. Eritoten nautimme taljasta, jonka Valtiatar yhdessä vaiheessa nosti sen verran ylös, että orjan piti joko seisoa päkiöiden varassa tai sitten jos seisoi normaalisti, käsissä tuntui epämiellyttävää venytystä. Samalla sitten tuli ruoskaa ja raippaa kunnolla takapuoleen. Oli ihanaa olla toisen täydessä kontrollissa ja armoilla. Euforiaa, suurta läheisyyttä, kiintymystä ja rakkautta. Nämä olot jatkuivat useamman päivän ajan.

Lukossa, lukossa, lukossa

Tätä vuotta on kulunut 71 päivää. Orja on ollut luonnollisesti lukittuna siveysvyöhön koko ajan, lukuunottamatta yhtä 30h ”matkaa”, yhtä vyötöntä yötä ja satunnaispoistoja, jotka olen merkinnyt ylös puolen tunnin tarkkuudella. Kaikki näistä Valtiattaren luvalla ja valvonnassa. Eli kaikkiaan olen ollut ilman vyötä tuosta ajasta hieman yli kaksi vuorokautta ja 69 päivää lukittuna. Sama tahti jos jatkuu koko vuoden, niin vapautta vyöstä vuoden ajalle tulee noin 10 vuorokautta. Maailmalla jylläävien matkustuskieltojen takia vyötä tuskin tarvitsee matkojen takiakaan poistaa kovin usein. Siveysvyö siis lienee jonkinlainen elämäntapa jo tässä vaiheessa ja se on normaalimpi olomuoto kuin olla ilman vyötä. Valtiatar päättää muutoinkin nykyään siveysvyön poistosta yksinoikeudella eikä minulla ole enää mahdollisuutta vaatia sen poistoa. Voin toki pyytää, mutta se ei tarkoita että sitä poistetaan.

Edellispäivityksen jälkeen Valtiatar on armollisesti antanut minun laueta kahdesti. Ensimmäisellä kerralla sain nylkyttää kaluani saappaan kärkiosaan jalkapöydän kohdalle. Ei kestänyt kauhean pitkään kun huippu tuli. Tämän jälkeen nuolin spermat saappaalta, lattialta, karvaiselta matolta ja sormistani. Seuraavaa kertaa piti odotella kolmisen viikkoa jolloin Valtiatar käski hakemaan Fleshlightin, jota saisin nussia. Sillä kaltaiseni säälittävän minimunainen orja ei ansaitse saada oikeaa pillua, ainoastaan nussia tekovittua. Kuten hän sanoi. Tulin melko nopeasti jonka jälkeen spermat yritettiin valuttaa Fleshlightista suuhuni. Mitään ei tullut, mutta suurin osa olikin mennyt jo takakorkkiin, josta kumosin ne suuhuni. Tällä kertaa mällit olivat hieman haastavammat syödä, kun niissä alkoi olemaan jo tekstuuria kolmen viikon laukeamattomuuden jälkeen. Mutta sillä ei ole väliä, orjan tulee niellä sotkunsa joka kerta. Haaveilen nykyään usein, että saisin työntyä Valtiattaren ihanaan lämpimään pilluun ja laueta sinne. Mutta sen suhteen hän on ollut tiukempana kuin koskaan aiemmin, eikä lupaa ole herunut. Haaveitakin hän on jo pitänyt julkeina. Straponilla olen päässyt häntä tyydyttämään ja siihen on minun syytä tyytyä. Kuten Valtiattareni nöyryyttävästi totesi, hän ottaa nautintonsa mielummin isolla tekokyrvällä kuin säälittävän pienellä kalullani. Ja hän jatkoi: ”tällaista elämäsi nyt on, saat vain nussia straponilla ja ostella minulle kalliita lahjoja”.

Nöyryyttämistä

Viikko edellispäivityksen jälkeen orja oli matkan takia vapaalla siveysvyöstä yhden yön. Monesti matkalle lähtiessä on helpompi poistaa vyö kuin jännittää terminaaleissa tai turvatarkastuksissa, että piippaako metallinen vyö metallinpaljastuksessa (ja aika varmasti myös piippaa!). Valtiatar oli kuitenkin mukana tällä matkalla valvomassa omaisuuttaan. Matkalle orja ei saanut ottaa miesten alushousuja lainkaan mukaan, vaan hänen tuli käyttää koko matka vain naisten pitsisiä pikkupöksyjä, joita valtiatar osti orjalle viime keväänä. Valtiatar sovitteli myös matkalla useissa kaupoissa saappaita ja kun sopivat löytyivät, hän tuumasi orjalle ääneen ”Otan nämä. Käy maksamassa” ja orja kantoi saappaat kassalle. Orjan tuli myös kantaa saapaskassia kaupungilla. Valtiatar vei myös orjan meikkiosastolle tavaratalossa, valitsi sieltä räikeän vaaleanpunaisen huulipunan ja käski orjan käydä ostamassa sen. Myyjä oli eleetön nuori nainen, mutta varmaan silti mietti huulipunan käyttötarkoitusta. Orja tämän jo arvasikin. Huulipuna oli orjalle ja hänen tulisi käyttää sitä siivotessaan kun hän on pukeutunut sisäkköasuun. Nöyryyttävää ja kiihottavaa.

Kun tuo lyhykäinen matka oli ohi ja tulimme takaisin, samana iltana Valtiatar määräsi hakemaan nenäreikäisen nahkahupun ja Fleshlightin. Orja saisi laueta nahkahuppu päässä muoviseen pilluun ennen kuin lukittaisiin takaisin siveysvyöhön. Sokkona orja nussi muovista ”naistaan” polvillaan Valtiattaren edessä, hänen nöyryyttäessä orjaa verbaalisesti. ”Et ansaitse oikeaa pillua, ole kiitollinen että saat naida edes muovista pillua”. Laukeamisen jälkeen orja valutti Fleshlightista spermaa lattialle sen verran mitä sieltä tuli ja nuoli ne pois. Sitten hänet määrättiin pikapesulle ja siveysvyö lukittiin paikoilleen.

Tuon jälkeen orja ei ole saanut laueta ja siitä on nyt 15 päivää. Toki tämä ei ole edes kovin pitkä aika. Valtiatar on lauennut tänä aikana niin straponilla naiden, nuollen, sormilla runkaten kuin hieromasauvalla tyydyttäen. Hieromasauvakerralla orja sai osallistua siten, että hänellä oli jälleen nahkahuppu päässä ja käsiraudoilla kädet selän takana ja hän makasi lattialla jalkojensa päällä. Valtiatar oli sängyssä hieromasauvan kanssa pukeutuneena seksikkäisiin punaisiin Pleaserin reisisaappaisiin (joita orja ei saanut edes nähdä hupun takia), joiden korkoja hän painoi orjan selkään aina vain sitä kovemmin mitä enemmän hän nautti. Valtiatar laukesi kovaa ja äänekkäästi ja orja sai käydä lopuksi huuhtelemassa hieromasauvan.

Ensimmäinen siivouskertakin tuli tällä vkolla (orja siivoaa kunnolla parin vkon välein) kun orja käytti uutta huulipunaansa. Sävy on todella nöyryyttävä, mutta kuulemma sopiva orjalle, joka ei ansaitse mitään kaunista sävyä.

Kuluneella viikolla tuli myös kuluneeksi vuosi siitä kun orja on luvatta eksynyt omin päin runkkaamaan viimeksi. Ja pian tulee kuluneeksi 3 vuotta kun tiukemmat siveys”leikit” saivat alkunsa. Orja on ilman vyötä aina vain vähemmän ja vähemmän aikaa. Ehkäpä ensi vuonna käytän jotain laskuria, jolla ynnään ilman vyötä ollun ajan.

Lukitun elämää

Orja on jälleen viettänyt lukitun elämää yli kuukauden. Valtiatar ei ole vihjaillutkaan milloin hän antaisi orjalleen orgasmin. Sinällään tietämättömänä odottaminen on jossain määrin vaikeampaa kuin tietäen ajankohdan suurin piirtein. Mutta koska Valtiatar omistaa orjan orgasmit, ei hänellä ole oikeutta sellaista pyytää tai saada tietää ajankohtaa, mikäli Valtiatar ei sitä itse kerro. Valtiatar itse on nautiskellut orgasmeista yleensä parin päivän välein.

Himotus oli jälleen suurta sen ensimmäiset 3-4 viikkoa, jonka jälkeen olo tasaantuu hieman, paitsi tietenkin kiihottavissa tilanteissa himot ottavat vallan laajemmin. Tämän jälkeen olo muuttuu alistuvaisemmaksi ja palvelualttiimmaksi. Ikäänkuin hyväksyy tilanteensa ja sopeutuu siihen. Aamuseisokin yritelmiä on ollut useina aamuina jo pidemmän aikaa, joka ilmenee hieman nipistävänä ja puristavana tuntemuksena kun häkki liikkuu eteenpäin, siinä määrin missä pystyy. Mutta kovin pahaa hiertämisen tunnetta ei nykyään tule kun keho on sopeutunut vyöhön jo aikaa sitten. Useimmiten vauvaöljyn lisääminen renkaan alle auttaa nopeasti tai sitten virtsaaminen. Joka voi toki olla hieman hankalaa tai aikaa vievää tuon seisokin takia.

Orja oli ikimuistoisella matkalla Valtiattaren kanssa useampi viikko sitten. Kuten mainittua aiemmin, orja lupautui ostamaan Valtiattarelle tuolta matkalta mitä vain Valtiatar haluaisi, koska hän antoi orjan laueta 110 päivän laukeamattomuuden päätteeksi. Saappaita tai laukkuja ei löytynyt, mutta orja sai toimia päivän Valtiattaren kävelevänä pankkikorttina ja maksaa kaiken päivän aikana. Valtiatar ostatti orjalla paljon mm. meikki- ja kauneustuotteita. Ruuat sun muut orja maksoi tietenkin myös kiltisti. Orja sai olla reissun vyöstä vapaana, mutta hänen piti käyttää koko matkan ajan pitsisiä stringipöksyjä, joita Valtiatar oli lutkaorjalleen ostanut. Ostospäivän päätteeksi orja sai pari napakkaa potkua munille kiitokseksi maksuorjana toimimisesta. Koko reissun ajan orja puki ja riisui Valtiattaren ylipolven tasapohjasaappaat. Tämä on myös käytäntö ja orjan tehtävä arkenakin. Valtiattaren tullessa kotiin orja polvistuu riisumaan hänen kenkänsä. Kruununa onnistuneelle reissulle, Valtiatar vei orjan kotimaassa vielä pankkiautomaatille ja käski nostaa 300 euroa käteistä kiitokseksi matkasta. Tämän orja teki mielellään kiimatippa housussa. Kun matka oli ohi, orja lukittiin takaisin siveysvyöhön.

Orjan minimuna on siis lukittuna pääsiäisen ylikin eikä pääsiäisyllätystä avata tänäkään vuonna. Siveysvyön käyttö on nykyään normaalimpi olomuoto kuin olla ilman vyötä ja se on hyvä niin. Itsehillinnän omaamattomat runkkariorjat kuuluukin lukkojen taakse.