Lukitus jatkuu

Hiukan tilannepäivitystä pitkästä aikaa. Koko blogi ollut hieman taka-alalla muiden kiireiden takia. Orja on nyt ollut lukittuna yhtäjaksoisesti 82 päivää ilman vyön poistoa ja edellisen orgasmin orja sai joulukuun 30. päivä. Himot ovat jonkinlaista vuoristorataa, välillä ne tasaantuvat ja toisinaan taas ovat yhä tosi pinnassa ja kiihottaa valtavasti pitkiä aikoja. Nöyryys ja alistuvuus ovat kasvaneet lukituksen myötä, mikä ei sinänsä yllätä lainkaan. Tiedossahan on, että jos hallitset miehen penistä, hallitset miestä. Alunperin tämän täyslukituksen piti kestää 3kk, jonka jälkeen saattaisi olla mahdollista, että orja saisi pienen hetken olla ilman vyötä, mutta päivitysten välillä Valtiatar antoi orjalle 2kk lisää täyslukitusta ja seuraava mahdollinen avaaminen tapahtuu aikaisintaan kesäkuussa. Syy tähän on se, että orja ei auttanut tarpeeksi tiskaamisessa talvilomalla ja selaili liikaa puhelinta. Lisäksi kahden viikon välein tapahtuva siivous viivästyi lähes parilla viikolla. Olen kiitollinen tietenkin tästä rangaistuksesta ja se on oikein opettavainen. Yritän kovasti kehittyä jatkossa paremmaksi Valtiattaren palvelijaksi.

Ystävänpäivänä orja huputettiin ja Valtiatar määräsi orjan kontalleen lattialle ja nojaamaan yläruumiin sängylle. Valtiatar taputteli palleihin paddlella ja rottingilla. Kipua tuntui niin palleissa kuin vatsassa. Tätä jatkui jonkun aikaa, vaikka Valtiatar varmasti huomasi, että kipu oli kovaa kun noin herkkää paikkaa käsittelee. Orja sai palleihin nipistimet ja Aneros työnnettiin pyllyyn. Valtiatar alkoi hieromaan eturauhasta määrätietoisesti. Aluksi tuntui hieman peräaukossa kirvelyä, varmaan siellä oli pientä haavaumaa, mutta jonkun ajan päästä alkoi tuntumaan paremmalta kun korjasin asentoa suoremmaksi. Aneroshieronnan aikana mieleen tuli näkymä, jossa Valtiatar istui nojatuolissa nahkahousuissa ja -saappaissa, sekä jonkinlainen viininpunainen silkkipaita päällä. Aina miettiessäni tuota näkymää, hyvänolontunne kasvoi varmaan kymmenkertaiseksi. Jotenkin nahan ylellisyys Valtiattaren yllä tuntui äärettömän kiihottavalta. Lisäksi mietin, että tässä Valtiattaren betaorjaa lypsetään perseen kautta, pippeli siveysvyössä ja jos tällä tavoin saadaan nesteitä tyhjennettyä, Valtiatar ei enää suostu, että pippeliä stimuloidaan tai otetaan pois siveysvyöstä, koska tämä riittää orjan tyhjentämiseen. Ajattelin myös, että siinä missä orja saa ihastella nahkahousuja Valtiattaren päällä, ne lasketaan alas vain tosimiestä varten, joiden kanssa Valtiatar itse nauttii seksistä. Tämä kiihotti niin paljon, että jossain vaiheessa sanoin, että tuntuu kuin tyhjentyisin kohta. Valtiatar sanoi nauraen, että ”ihanko totta”, ja jatkoi hierontaa. Pian tuntui, että raja ylittyy ja pyysin Valtiatarta lopettamaan. Hetkeen ei tapahtunut mitään ja sitten tuntui kuin olisi hana avattu pippelistä ja sieltä valui tyhjennys pitkän aikaa. Tästä tuli itselle ristiriitaisia oloja, että oliko se orgasmi vai ei, vaikka eihän asia tietenkään ole minun päätettävissä – oli mikä hyvänsä. Se ei toisaalta tuntunut lainkaan orgasmilta, sillä koko keho ei esimerkiksi vavahdellut, eikä pää mennyt usvaiseksi lainkaan. Sen jälkeen ei ollut seesteistä olotilaa, joka on laukeamisen jälkeen. Ja siinä ei ollut pippelin stimulointia lainkaan, mikä antaa eniten seksuaalista mielihyvää. Siihen ei koskettu koko aikana lainkaan. Koko homma tuntui hyvältä oikeastaan samoin, kuin miltä laukeamisen varsinainen tavaran purkaus tuntuu pippelissä ja virtsaputkessa. Tai samoin kuin ”hyväsuihkuinen” virtsaus tai vapauttava tunne kun pääsee kakalle kovan hädän jälkeen. Hieronta on hyvä lopettaa sillon kun tyhjentyminen alkaa, jotta orjalle ei tule nautintoa liiaksi ja nyt se loppuikin oikeaan aikaan. Ehkä sitten jatkossa orjaa tyhjennetään vain tasaisin väliajoin lypsämällä ilman stimulointia. Ei pillua, ei runkkausta ei seisokkeja.

Helmikuussa Valtiattaren uusi dildo saapui ja se on ollut loistava. Valtiatar tykkää siitä erittäin paljon ja saa kovia orgasmeja siitä, kun orja nai dildo straponvaljaissa. Dildo oli kallis, mutta haluan vain parasta Valtiattarelle. Dildo on RealCock2, mutta se ostettiin Black fridayn aikaan, jolloin se oli tuntuvassa alennuksessa, vaikkakin erittäin kallis silti. Valtiatar on sanonut, että se tuntuu niin aidolle, että oikeastaan ainut ero oikeaan penikseen on, että se alkaisi sykkimään jossain vaiheessa ja sieltä purskahtaisi spermat ulos. Hän on sanonut dildon tuntuvan paremmalle kuin orjan pippeli ja hän tykkää eritoten sen paksuudesta. On erittäin kiihottavaa naida sillä kun Valtiatar voihkii ja silminnähden nauttii erittäin paljon dildosta. Pari viikkoa sitten tapahtui pieni vahinko kun nain Valtiatarta uudella dildolla. Olin äärettömän kiihottunut, kun Valtiatar voihki ja puhui tuhmia, naidessani häntä lähetyssaarnaajassa. Yhtäkkiä, täysin ilman varoitusta tuntui, että minulla tulee ja en mahtanut mitään kun valui ulos tavarat siveysvyöhön lukitusta pippelistä. Ei kyllä tuntunut orgasmille lainkaan, kun ei ollut mitään stimulointia. Keho ei nytkähdellyt, enkä ollut orgasmisessa ekstaasissa missään määrin. Ne vain valuivat sieltä. Ei myöskään tullut mitään huippua tai sellaista oloa kun normaalisti lähestyy orgasmia. Se siinä kumma olikin, että miten noin voi käydä. Valtiatar ei meinannut uskoa kuulemaansa, vähän nauroi, mutta sanoi että tästä tulet vielä maksamaan. Myöhemmin kyseli tarkkaan miltä se tuntui, varmaan halusi tietää etten saanut liiaksi nautintoa siitä. Mutta harmillinen takaisku tietenkin, vaikkei kyllä vaikuttanut millään lailla mielialaan, mutta sen suhteen kun ei ollut lupaa tuollaiseen.

Nyt kun olen ollut lukittuna 82 päivää yhtäjaksoisesti, on ollut hyvä huomata, että ei ole mitään estettä pitää orjaa lukittuna vaikka 24/7/365. Mature Metal Jailbirdissä hygieniasta huolehtiminen onnistuu ilman ongelmia ilman siveysvyön poistoa. Aiemmin olen tainnut olla pisimmillään parisen kuukautta ilman vyön avaamista. Vaikka haaveilenkin yhä välillä nautinnosta, pillusta tai siitä, että vyö poistettaisiin, niin olen alkanut ymmärtää, että ne ovat asioita, jotka eivät kuulu minulle. Minun täytyy vaan alkaa totutella ajatukseen ettei siveysvyötä yksinkertaisesti poisteta, enkä saa työntyä pilluun muutoin kuin dildolla. Olen ymmärtänyt, että tarpeeton pikku pippelini kuuluu lukituksi siveysvyöhön, koska silloin olen eniten hyödyksi Valtiattarelle. Valtiatar ei tarvitse pippeliäni mihinkään, joten ei ole mitään syytä olla pitämättä sitä lukittuna siveysvyöhön.

Sopimus 2021

Viime vuosi loppui siihen kun orja sai maistaa vapautta kahden viikon ajan. Tuon ajan orja sai olla kokonaan ilman siveysvyötä, harrastaa seksiä Valtiattaren kanssa, eikä orjan tarvinnut pyytää lupaa edes laukeamiseen. Muutoinkaan D/s asetelmaa ei pidetty yllä tuona aikana. Masturboin myös kahdesti tuona aikana. Toisella kerralla tein tosin pilatun orgasmin. Myöhemmin ”tunnustin” nämä kerrat ja Valtiatar nauroi, että betastatus on niin syvällä orjassa, että tämä potee runkkaamisestakin huonoa omatuntoa, vaikka olisi vapaus tehdä mitä vain. Vapauteen tottui nopeasti ja se maistui kieltämättä hyvälle pitkästä aikaa. Seksin harrastaminen oli upeaa ja tuntui uskomattoman hyvälle laueta sen aikana. Ennen vapautta, Valtiatar oli laatinut sopimuksen vuodelle 2021, joka orjan piti allekirjoittaa kunnon ruoskintasession päätteeksi. Vuoden loppua kohden minusta alkoi tuntumaan siltä, että ehkä sopimusta ei tarvitsisikaan ottaa käyttöön ja saisin olla toistaiseksi vapaana ja ilman orjastatusta. Voisimme katsoa vähän tilannetta ja että minne se etenisi. Uusi vuosi koitti ja 1. päivän aamuna Valtiatar määräsi orjan laittamaan siveysvyön takaisin. Koitin sanoa, että emmekö voisi jatkaa vielä tätä vapautta, mutta Valtiatar halusi lukita pippelin ehdottomasti takaisin siveysvyöhön ja minä tottelin sitten kiltisti, sillä en uskaltaisi tai pystyisi uhmaamaan Valtiattaren käskyä täysin. Ja olinhan sen sopimuksenkin allekirjoittanut. Näin orja oli jälleen lukittu Valtiattaren vallan alle.

Ensimmäiset päivät kuluivat ihan hyvin, himoja oli suhteellisen vähän ja myöskään alistuneisuuden tunne ei ollut kovin voimakas. Vyö istui fyysisesti hyvin jälleen päälle, vaikka tauon jälkeen se yleensä hieman hiertääkin. Nyt tätä ongelmaa ei ollut, joten viime vuoden pitkät lukitukset auttoivat varmasti tässä, että iho on ”karaistunut” eikä pehmene niin helpolla tai nopeasti. Vauvaöljyäkään en ole laittanut renkaan alle kuin yöksi. Aikaa kului kuitenkin vain alle viikko kun orja alkoi liukumaan jälleen omaan alistuvaan rooliinsa. Vapaus alkoi olla haalistuva muisto vain ja orjan asema alkoi tuntua oikealta minulle. Himot kasvoivat myös ja aloin tuntea kiitollisuutta, että saan olla alamainen Valtiattarelleni. Niin se vain on, että olen betamies ja Valtiatar on minua ylempiarvoisempi, ja minun tehtävä on palvella sekä palvoa häntä. Mitä enemmän aikaa on kulunut, sen syvempää alistuneisuuden tunne on. Nyt ajattelen, että tämä asema on minulle täysin oikea ja en ansaitse seksiä, runkkausta tai edes seisokkia. Betapojun seksielämä on olla lukittuna teräksiseen siveysvyöhön 24/7/365.

Niin ja sitten se itse sopimus, jonka allekirjoitin ”omasta vapaasta tahdosta”, kuten sopimuksessa lukee. Sopimus määrittelee, että orja saa laueta vuoden 2021 aikana kesäkuussa ja joulukuussa, eli vain kaksi kertaa. Kummastakin laukeamisesta orja maksaa 250€ laukeamismaksun. Orjan eturauhasta hierotaan Aneroksella noin kuukauden välein, ilman laukeamista. Tämä varmaan poistaa hieman ylimääräisiä nesteitä tai ylipäätään ”hoitaa” eturauhasta. Lisäksi orjan tulee olla kaksi 3kk pätkää täysin ilman siveysvyön poistoa. Valtiatar määrittää mihin kohti vuotta nuo jaksot sijoittuvat. Toinen niistä otettiin käyttöön heti, eli orja voi anoa vyön väliaikaista poistoa seuraavan kerran huhtikuussa. Siihen saakka vyö pysyy lukittuna koko ajan eikä poistoa sallita. Vuoden aikana orja voi anoa siveysvyön poiston 200h ajalle ja tunnit merkitään käytetyksi riippumatta anomuksen hyväksymisestä. Luultavimmin tuo 200h on ainut määrä mitä orja saa olla vapaana vyöstä tänä vuonna. Mikäli vyö olisi pakko poistaa tuollaisen 3kk täyslukituksen aikana, siitä seuraisi rangaistusmaksu 100€/alkava vuorokausi ja täyslukituksen siirto täysimääräisenä toiseen ajankohtaan. Eli jos vaikka nyt maaliskuun lopussa vyö olisi pakko poistaa tunniksi jostain syystä, niin koko 3kk lukitusjakso pitäisi aloittaa uudestaan. Olin laittanut syksyllä Valtiattarelle ehdotuksia tulevasta vuodesta, josta hän voisi valita tai muokata omanlaisensa. Hän valitsi kaikkein tiukimman vaihtoehdon ja teki siitä hieman tiukemman vielä omilla muokkauksillaan. Joten nyt kun kesäkuun loppuun, ja seuraavaan orgasmiin, on aikaa 168 päivää, niin voin miettiä, että mitä tulikaan ehdoteltua. 🙂

Lukossa, lukossa, lukossa

Tätä vuotta on kulunut 71 päivää. Orja on ollut luonnollisesti lukittuna siveysvyöhön koko ajan, lukuunottamatta yhtä 30h ”matkaa”, yhtä vyötöntä yötä ja satunnaispoistoja, jotka olen merkinnyt ylös puolen tunnin tarkkuudella. Kaikki näistä Valtiattaren luvalla ja valvonnassa. Eli kaikkiaan olen ollut ilman vyötä tuosta ajasta hieman yli kaksi vuorokautta ja 69 päivää lukittuna. Sama tahti jos jatkuu koko vuoden, niin vapautta vyöstä vuoden ajalle tulee noin 10 vuorokautta. Maailmalla jylläävien matkustuskieltojen takia vyötä tuskin tarvitsee matkojen takiakaan poistaa kovin usein. Siveysvyö siis lienee jonkinlainen elämäntapa jo tässä vaiheessa ja se on normaalimpi olomuoto kuin olla ilman vyötä. Valtiatar päättää muutoinkin nykyään siveysvyön poistosta yksinoikeudella eikä minulla ole enää mahdollisuutta vaatia sen poistoa. Voin toki pyytää, mutta se ei tarkoita että sitä poistetaan.

Edellispäivityksen jälkeen Valtiatar on armollisesti antanut minun laueta kahdesti. Ensimmäisellä kerralla sain nylkyttää kaluani saappaan kärkiosaan jalkapöydän kohdalle. Ei kestänyt kauhean pitkään kun huippu tuli. Tämän jälkeen nuolin spermat saappaalta, lattialta, karvaiselta matolta ja sormistani. Seuraavaa kertaa piti odotella kolmisen viikkoa jolloin Valtiatar käski hakemaan Fleshlightin, jota saisin nussia. Sillä kaltaiseni säälittävän minimunainen orja ei ansaitse saada oikeaa pillua, ainoastaan nussia tekovittua. Kuten hän sanoi. Tulin melko nopeasti jonka jälkeen spermat yritettiin valuttaa Fleshlightista suuhuni. Mitään ei tullut, mutta suurin osa olikin mennyt jo takakorkkiin, josta kumosin ne suuhuni. Tällä kertaa mällit olivat hieman haastavammat syödä, kun niissä alkoi olemaan jo tekstuuria kolmen viikon laukeamattomuuden jälkeen. Mutta sillä ei ole väliä, orjan tulee niellä sotkunsa joka kerta. Haaveilen nykyään usein, että saisin työntyä Valtiattaren ihanaan lämpimään pilluun ja laueta sinne. Mutta sen suhteen hän on ollut tiukempana kuin koskaan aiemmin, eikä lupaa ole herunut. Haaveitakin hän on jo pitänyt julkeina. Straponilla olen päässyt häntä tyydyttämään ja siihen on minun syytä tyytyä. Kuten Valtiattareni nöyryyttävästi totesi, hän ottaa nautintonsa mielummin isolla tekokyrvällä kuin säälittävän pienellä kalullani. Ja hän jatkoi: ”tällaista elämäsi nyt on, saat vain nussia straponilla ja ostella minulle kalliita lahjoja”.

Nautinnollista kipua

Valtiatar on nautiskellut viime aikoina orgasmeja niin dildolla, hieromasauvalla kuin puudutetulla kalulla. Puudutetussa kalussa on se hyvä puoli, että Valtiatar voi nauttia oikeasta tavarasta ilman välitöntä vaaraa orjan laukeamisesta. Laukeaminen on jopa vaikeaa silloin. Joskus kun siihen on myönnetty lupa, niin joutuu tekemään todella töitä saavuttaakseen huipun. Tällä kertaa kun Valtiatar oli lauennut, hän naurahti ja sanoi että tämä loppuu nyt sinun osaltasi tähän ja kalu menee takaisin lukkoon.

Orja on saanut laueta kahdesti tämän vuoden puolella. Ensimmäisellä kerralla peppuun laitettiin Aneros ja Valtiatar hieroi hieromasauvalla häkkiä ja sen ympäristöä, samalla nöyryyttäen orjaa verbaalisesti sanomalla orjan kalun olevan niin pieni, ettei sitä viitsi edes poistaa häkistä tyhjennyksen ajaksi. Orja oli kontallaan lattialla Valtiattaren edessä ja kun orgasmi tuli, spermat valuivat isoksi lammikoksi lattialle. Sitten orja sai nuolla ne pois viimeistä pisaraa myöten. Aiemmin ällöttävästä sperman syömisestä on tullut jopa mieluisaa hommaa ja se kuuluu osana siihen, että saa laueta. Laukeaminen tuolla tavoin tuntuu hyvälle, mutta ehkä 50% siitä mille ”normaali” orgasmi tuntuisi. Eli ei ole lähellekään sitä nautintoa kuin minkä vapaana olevalla kalulla saisi. Toista kertaa edelsi kalun ja pallien kuritussessio. Valtiatar antoi luvan poistaa siveysvyön häkin, mutta kivesten taakse tuleva rengas jätettiin paikoilleen. Tämä toimii tiukkana penisrenkaana ja veri pakkautuu kaluun jopa hieman kivuliaasti. Orja huputettiin nenäreiälliseen nahkahuppuun ja laitettiin selälleen sängylle. Sitten Valtiatar laittoi Kali’s Teeth piikki”siveysvyön” kalun juureen lukolla kiinni ja nauroi, että yksi lukko avattiin ja heti laitettiin toinen kiinni. Mitä enemmän orjalla seisoi, sen kivuliaammin piikit pureutuivat kaluun. Ja tuo pallien takana oleva ”penisrengas” ei päästänyt pakkautuvaa verta pakenemaan kovin nopeasti, joten orja oli todella kovana koko ajan. Palleihin Valtiatar kiinnitti nipistimet ja kiskoi nipistimien ketjusta kalua pystympään ja samalla piiskasi sitä ratsupiiskalla. Sessio oli kivulias ja nautinnollinen yhtäaikaa. Valtiatar vei orjan hyvällä tavalla omille rajoilleen ja ehkä hivenen ylikin. Liian löysä sessiohan ei usein ole hyvä, joten mielummin hieman omista rajoista yli kuin liian varovaisesti. Valtiatar poisti jossain vaiheessa nipistimet, mutta laittoikin ne pian takaisin. Näin orja hetken luuli jo saavansa helpotuksen kurituksesta, mutta sitten se jatkuikin. Nipistimet poistettiin kuitenkin toisen kerran jälkeen kokonaan ja samalla Valtiatar poisti Kali’s teethin. Sitten hän alkoi orjalle yllätyksenä runkkaamaan orjan kalua eikä vienyt kauaa kun orja oli lähellä laukeamista. Valtiatar vain jatkoi ja ilmoitin hänelle laukeavani. Valtiatar kysyi ”nytkö?”, johon vastasin ”nyt”, jolloin Valtiatar laski kätensä irti kalusta ja parin sekunnin päästä kalu ruikki pihalle spermat pilatun orgasmin muodossa, ilman sen kummempaa nautintoa. Pian tämän jälkeen Valtiatar komensi orjan pukemaan siveysvyön ylleen.

Orjan siivousasua täydennettiin jokunen viikko sitten Pleaserin korkokengillä. Kengissä on 7cm korko, joka on aloittelijalle varsin sopiva. Kun orja oppii kävelemään niillä, niin luultavimmin korko vain kasvaa. Eilen kengät olivat ensimmäistä kertaa käytössä kun orja siivosi Valtiattaren kodin pukeutuneena sisäkköasuun ja kenkiin sekä huulipunaan. Erittäin nöyryyttävää ja seksikästä.

Uusi vuosi, uusi kuri

Erinomaista uutta vuotta kaikille lukijoille! Vuosi on vaihtunut ja Valtiatar on määritellyt uudet entistä tiukemmat säännöt orjalle. Jatkossa toimitaan entistä enemmän siten kuten Valtiatar päättää. Orjalla saa kuitenkin olla mielipiteitä ja oma elämä, mutta Valtiattarella on viimeinen sana ja päätösvalta asiassa kuin asiassa. Orjaa aletaan kouluttamaan ankarammin, eli jos orja mokaa tai suututtaa Valtiattaren niin hänen rangaistuksista tulee tuntuvampia, jotta hän oppisi välttämään virheet jatkossa. Osaa rangaistuksista on kokeiltukin, mutta niitäkin muutetaan tiukemmiksi. Mahdollisia rangaistuksia voi olla seisominen 1-2h nenäreiällinen huppu päässä nurkassa käden kahlittuna selän taakse, pallo pään ja seinän välissä, pankkikortti otetaan pois määräajaksi ja Valtiatar antaa orjalle hiluja käyttörahaksi, puhelimen käyttöoikeuksia rajoitetaan määräajaksi, niin kova ruoskiminen/rottinkipiiskaus, että se ei ole orjasta lainkaan nautinnollista vaan tuskallista, orjan menojen karsiminen tai kieltäminen ja laukeamisvälin harventaminen tai orgasmien pilaaminen tietyn ajan. Muitakin rangaistuksia varmasti tulee, mutta siinä muutamia esiintulleita.

Virheistä aletaan pitää kirjaa ja Valtiatar tarkastelee kuukausittain virheitä ja niistä koituvia seurauksia. Toisaalta rangaistus ei ole tällöin välitön, mutta koeluontoisesti aloitamme tällä metodilla. Toki rangaistuksia saattaa tulla myös välillä nopeamminkin, mutta näillä rikemerkinnöillä pyritään kouluttamaan orjaa paremmaksi kokonaisvaltaisemmin. Kirjaa pidetään myös orjan anomista siveysvyöttömistä ajoista. Orjalla on oikeus anoa tänä vuonna yhteensä 250 tuntia vapaata aikaa siveysvyöstä eli suunnilleen 10 vuorokautta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Valtiatar välttämättä myöntäisi orjalle siveysvyöstä vapaata eri menojen takia ja mikäli vapaata ei myönnetä, anottu aika vähennetään silti anottavissa olevasta kokonaismäärästä.

Orjalla ei ole enää oikeutta vaatia tai pyytää siveysvyön pysyvää poistoa. Eli jos orja pyytäisi huomenna, että haluaakin vyön pois ja lopettaa ”leikin”, Valtiatar ei ole velvollinen tätä tekemään, vaan asia on täysin Valtiattaren päätettävissä. Valtiattarella on oikeus päättää mitä omistamallaan kalulla tekee, joka voi tarkoittaa myös joskus Prinssi Albert -lävistyksen ottamista, jolloin siveysvyö on täysin mahdoton poistaa ilman avaimia. Jatkossa Valtiattaren menot ja matkat ovat etusijalla, ja hän voi ilmoittaa orjalle milloin tämän tulee tyhjentää kalenterinsa ja järjestää aikaa Valtiattaren talouden ylläpitoon tämän ollessa illallisella, lasillisella tai matkalla. Sen sijaan orjan tulee kysyä jatkossa lupa mikäli tämä mielii lähteä vaikkapa konserttiin, illanistujaisiin tms. Lisäksi Valtiatar voi määrätä orjan elämää suuremmissa linjoissa, esim. milloin tämän tulee lomailla, jotta lomat osuvat yksiin Valtiattaren omien lomien kanssa. Arkisemmassa mittakaavassa Valtiattaren ei tarvitse enää kysyä ”voisitko” tai pyytää ”olisiko mahdollista”, tarkoittaen jatkossa: ”Käy tänään kaupassa”, ”Valmista illallinen viideksi”, ”Siivoat torstaina” jne. Tämä kaikki tietenkin voi tapahtua arkirealiteetit huomioiden, eli ei ole nahka-asussa tapahtuvaa käskyttämistä, vaan selkeä arvojärjestys taloudessa. Eli suhteesta tulee entistä enemmän Naisen johtama suhde, Female Led Relationship. Orjan tulee myös pyytää jatkossa lupa ja hyväksyntä mikäli hän muuttaa ulkonäköään eli kun hän käy parturissa jne. Sama pätee myös toisinpäin eli Valtiattarella on oikeus määrätä orja tekemään asioita liittyen ulkoiseen olemukseensa. Kaikilla näillä säännöillä on tarkoitus tehdä Valtiattaren elämästä helpompaa kun orja hoitaa kaikki tympeät arkiaskareet. Orjahan on jo ehkä parisen vuotta hoitanut siivoamisen täysin yksin ja nykyään on velvollinen tekemään sen kahden viikon välein.

Eilen sain polvistua Valtiattaren upeiden kiiltävän punaisten Pleaser-reisisaappaiden eteen vielä kerran. Saappaat ovat jo hieman rikkinäiset ja alkaneet halkeilla itsestään, ja siksi ne päätettiin heittää pois. Mutta ne palvelivat hyvin vuosikausia. Valtiatar laski orjan vapaaksi siveysvyöstä ja laittoi orjan palleihin humblerin. Tämän lisäksi orjan kalun varteen laitettiin Kali’s Teeth eli piikikäs ”siveysvyö”. Tunne oli mahtava. Yhtäaikaa kivualias, napakka, omistettu ja kiihottunut. Valtiatar myös sanoi hymyillen, että ajatteliko orja saavansa vielä kerran laueta punaisille saappaille ja jatkoi sitten nauraen että ”sellainen ei tule kuuloonkaan”, mutta orja saisi tyydyttää Valtiattaren. Sitten orja sai ojentaa Valtiattarelle kuukausittaisen tribuutin, jonka jälkeen näitä uusia sääntöjä alettiin käymään läpi. Uudet säännöt huipentuivat siihen, kun Valtiatar sanoi, että jos joskus tulee vastaan tilanne, jossa hän kohtaa miehen joka haluaa panna häntä, hän saattaa antaa tehdä niin. Antaa työntyä ihanaan pilluunsa isolla kalulla, jonne orjalla ei ole oikeutta päästä, koska ”sinne ei ole pienillä kaluilla asiaa”. Ja orja sillä välin voi puhdistaa vaikka kylpyhuoneen kaakeleiden välejä hammasharjalla tai tehdä muutoin Valtiattaren etuuden mukaisia hommia. Tai kenties imeä iso kalu kovaksi Valtiatarta varten. Ja onhan tietenkin totta, ettei orjalla ole oikeuttaa rajoittaa Valtiattaren nautintoa. Valtiattarella on oikeus nautintoon, nauttia haluamallaan tavalla ja tuntuu hyvältä ajatella Valtiattaren saavan kunnolla nautintoa tai laukeavan kovaa.
Orja tyydytti Valtiattaren kielellä ja sormilla ja tämä laukesi kovaa. Sitten Valtiatar poisti Kali’s Teeth piikkirenkaan kalun varresta ja antoi orjalle luvan hangata seisovaa kaluaan saappaaseen. Mutta vain sen aikaa kun Valtiatar laski kymmeneen, koska orja ei ansaitsisi nussia edes kenkää enempää. Valtiatar laski kymmeneen ja käski orjan lopettaa. Humbler poistettiin, orja määrättiin siivoamaan session jäljet ja pikapesun jälkeen orjan kalu lukittiin takaisin siveysvyöhön. Orja sai myös ensimmäisen rikkeensä merkittäväksi, sillä hän kosketti kaluaan ilman lupaa, pyyhkien valuvaa kiimalimaa.

Pysyvät siveysvyöleikit ovat nyt jatkuneet hieman yli kolme vuotta, kuten tämän blogin pitäminen. Julkaisutahti ei ole aina kaikkein vauhdikkain, mutta koska tiheämmällä tahdilla ei välttämättä ole aina mitään sanottavaa, tai varsinkaan uutta sellaista, on parempi kirjoitella silloin kun on aikaa enemmän ja myös jotain kerrottavaa. Vuonna 2019 laukesin 13 kertaa, lyhin väli laukeamisten välillä oli 7 päivää ja pisin 110 päivää. Vuosi 2019 oli mahtava ja nyt on kutina, että vuodesta 2020 tulee entistä parempi. Olen äärettömän onnellinen, että olen entistä tiukemman kurin alla, jossa saan palvella ja palvoa Valtiatartani, tehdä hänen elämästään helpompa ja miellyttävämpää. Ja, että Valtiatar omistaa minut entistä kokonaisvaltaisemmin. Tahdon miellyttää häntä perinpohjin.

Nöyryyttämistä

Viikko edellispäivityksen jälkeen orja oli matkan takia vapaalla siveysvyöstä yhden yön. Monesti matkalle lähtiessä on helpompi poistaa vyö kuin jännittää terminaaleissa tai turvatarkastuksissa, että piippaako metallinen vyö metallinpaljastuksessa (ja aika varmasti myös piippaa!). Valtiatar oli kuitenkin mukana tällä matkalla valvomassa omaisuuttaan. Matkalle orja ei saanut ottaa miesten alushousuja lainkaan mukaan, vaan hänen tuli käyttää koko matka vain naisten pitsisiä pikkupöksyjä, joita valtiatar osti orjalle viime keväänä. Valtiatar sovitteli myös matkalla useissa kaupoissa saappaita ja kun sopivat löytyivät, hän tuumasi orjalle ääneen ”Otan nämä. Käy maksamassa” ja orja kantoi saappaat kassalle. Orjan tuli myös kantaa saapaskassia kaupungilla. Valtiatar vei myös orjan meikkiosastolle tavaratalossa, valitsi sieltä räikeän vaaleanpunaisen huulipunan ja käski orjan käydä ostamassa sen. Myyjä oli eleetön nuori nainen, mutta varmaan silti mietti huulipunan käyttötarkoitusta. Orja tämän jo arvasikin. Huulipuna oli orjalle ja hänen tulisi käyttää sitä siivotessaan kun hän on pukeutunut sisäkköasuun. Nöyryyttävää ja kiihottavaa.

Kun tuo lyhykäinen matka oli ohi ja tulimme takaisin, samana iltana Valtiatar määräsi hakemaan nenäreikäisen nahkahupun ja Fleshlightin. Orja saisi laueta nahkahuppu päässä muoviseen pilluun ennen kuin lukittaisiin takaisin siveysvyöhön. Sokkona orja nussi muovista ”naistaan” polvillaan Valtiattaren edessä, hänen nöyryyttäessä orjaa verbaalisesti. ”Et ansaitse oikeaa pillua, ole kiitollinen että saat naida edes muovista pillua”. Laukeamisen jälkeen orja valutti Fleshlightista spermaa lattialle sen verran mitä sieltä tuli ja nuoli ne pois. Sitten hänet määrättiin pikapesulle ja siveysvyö lukittiin paikoilleen.

Tuon jälkeen orja ei ole saanut laueta ja siitä on nyt 15 päivää. Toki tämä ei ole edes kovin pitkä aika. Valtiatar on lauennut tänä aikana niin straponilla naiden, nuollen, sormilla runkaten kuin hieromasauvalla tyydyttäen. Hieromasauvakerralla orja sai osallistua siten, että hänellä oli jälleen nahkahuppu päässä ja käsiraudoilla kädet selän takana ja hän makasi lattialla jalkojensa päällä. Valtiatar oli sängyssä hieromasauvan kanssa pukeutuneena seksikkäisiin punaisiin Pleaserin reisisaappaisiin (joita orja ei saanut edes nähdä hupun takia), joiden korkoja hän painoi orjan selkään aina vain sitä kovemmin mitä enemmän hän nautti. Valtiatar laukesi kovaa ja äänekkäästi ja orja sai käydä lopuksi huuhtelemassa hieromasauvan.

Ensimmäinen siivouskertakin tuli tällä vkolla (orja siivoaa kunnolla parin vkon välein) kun orja käytti uutta huulipunaansa. Sävy on todella nöyryyttävä, mutta kuulemma sopiva orjalle, joka ei ansaitse mitään kaunista sävyä.

Kuluneella viikolla tuli myös kuluneeksi vuosi siitä kun orja on luvatta eksynyt omin päin runkkaamaan viimeksi. Ja pian tulee kuluneeksi 3 vuotta kun tiukemmat siveys”leikit” saivat alkunsa. Orja on ilman vyötä aina vain vähemmän ja vähemmän aikaa. Ehkäpä ensi vuonna käytän jotain laskuria, jolla ynnään ilman vyötä ollun ajan.

Syyskuulumiset

Pitkästä aikaa päivitystä asioiden tiimoilta. Siveysvyöleikit jatkuneet normaaliin tapaan, vyö on ollut pysyvästi päällä koko ajan, eikä sitä ole poistettu kuin kahdesti edellispäivityksestä. Molempina kertoina Valtiatar halusi käyttää ”dildoaan” nautintoonsa.

Ensimmäisellä kerralla kalu puudutettiin puudutusrasvalla ja sitten orja sai tyydyttää Valtiattaren. Laukeamisen jälkeen Valtiatar antoi myös orjalle luvan laueta, mutta laukeamisen eteen joutui tekemään oikein kunnolla töitä. Aine siis toimii oikein hyvin, sillä orja ei ollut lauennut kuukauteen eikä silti lauennut helpolla. Orjan tuli ilmoittaa kun hän on tulossa ja juuri kun hän laukeaa hänen tulee vetää kalu ulos. Sillä eihän orja saisi liikaa nauttia. Näin orja kuuliaisesti tekikin, laukeamisen hetkellä veti kalun ulos ja spermat tyhjentyi kondomiin ilman nautinnollista orgasmia. Eli Valtiatar antoi orjalle vain pilatun orgasmin.

Viikko tästä, Valtiatar otti esiin hieromasauvan ja Aneroksen ja sanoi, että nyt orja saisi orgasmin, mutta orjan pientä kalua ei otettaisi tietenkään vyöstä pois. Aneros laitettiin peppuun ja orja oli Valtiattaren edessä kontallaan kun tämä päristeli hieromasauvalla häkkiä. Pari kertaa välillä lopettaen ja sanoen, että hän saattaisi ihan hyvin muuttaa mieltään eikä antaisikaan orjalle orgasmia. Loppuun asti kuitenkin mentiin ja Valtiatar työnsi saappaansa orjan lukitun kalun alle, spermalastin valuen niiden päälle. Sen jälkeen orja sai nuolla huolellisesti kaikki spermat pois saappailta sekä sormista, joihin sitä sotkeentui kanssa kun orja nousi istumaan ottaen häkistä kiinni.

Viikkoa myöhemmin seurasi toinen kertaa kun Valtiatar poisti häkin ja sanoi haluavansa nautintoa ihmisdildoltaan. Tällä kertaa kalua ei puudutettu ja myöhemmin kävikin vahinko kun orja laukesi ilman lupaa kondomiin, ollessaan Valtiattaren sisässä. Tästä vahingosta on nyt viikko ja jonkinlainen rangaistus lienee luvassa.

Orja on saanu poikkeuksellisen paljon laukeamisia siis viime aikoina ja tästä hän on iloinen. Suunnilleen kerta viikkoon, kolmesti peräjälkeen. Toki Valtiatar päättää onko se viikon välein vai monen kuukauden välein, sillä tuo lukittuna kaikkina muina aikoina oleva kalu on täysin hänen omaisuuttaan eikä orjalla ole siihen enää sananvaltaa. Siveysvyö on päällä kaikkina aikoina ja se on enemmänkin normaali tila pitää sitä kuin olla ilman sitä. Tätä asiaa kun miettii, kohtuullisen usein, se tuntuu erittäin hienolta tilanteelta.

Tilastoja

Marraskuun lopun jälkeen Valtiatar on sallinut orjan laueta 7 kertaa. Kaikki niistä ovat tapahtuneet tämän vuoden puolella. Vaikka 6kk orgasmiton jakso nyt näyttääkin tällä erää jäävän toteutumatta, tahti ei ole ollut järin tiheä siltikään. Laukeamisia tulisi vain kymmenen, vaikka Valtiatar sallisi orjan laueta kerran kuussa loppuvuoden ajan. Kalenterivuoden aikana orja ei ole ollut myöskään vyöstä ylipäätään vapaana kuin varmaan parisen viikkoa. Olisi ollut mielenkiintoista merkitä nämä ajat ylös.

Sunnuntaina Valtiatar salli orjan laueta runkkaamalla. Edellisestä kerrasta kun olen lauennut runkaten oli kulunut lähes 10 kuukautta, joten voidaan ajatella, että koulutus eroon tuosta inhottavasta tavasta on sujunut hyvin. Silloin orja ei ollut lukittuna ja masturboikin ilman lupaa yksin. Tästä syystä heikot runkkarit kuuluukin siveysvyöhön lukkojen taakse ilman oikeutta kosketella penistään ilman lupaa. Tuohon likaiseen puuhaan Valtiatar antoi aikaa minuutin. Mutta koska orja oli aiemmin viikolla siivonnut erittäin huolellisesti ja mallikelpoisesti, Valtiatar antoi armeliaasti aikaa 30 sekuntia lisää eli kaikkiaan orja saisi kosketella itseään puolitoista minuuttia. Mikäli laukeaminen ei onnistuisi, orja laitettaisiin heti takaisin siveysvyöhön ja hän saisi aikaa minuutin lisää kuukauden päästä eli kaikkiaan kaksi minuuttia (hyvän palveluksen puoliminuuttinen on luonnollisesti kertaluontoinen). Ennen tätä toimitusta Valtiatar puki nahkahousut ja Pleaser Seduce-2000 saappaat ja antoi napakoita potkuja orjan haaroväliin. Sen jälkeen orja määrättiin nuolemaan saappaita ja vasta sitten seurasi se hetki jolloin orja sai taas pitkästä aikaa kosketella mitätöntä munaansa. Orjan tuli laittaa laskuri puhelimesta itse päälle, jonka jälkeen hän sai aloittaa. Toimitukseen meni vain 47 sekuntia kun orja laukaisi neljän viikon spermalastin saappaiden päälle. Tämän jälkeen orja nuoli saappaat kiltisti puhtaaksi omista sotkuistaan, kuten mällilutkan kuuluukin, kävi pikaisesti pesulla ja kalu lukittiin heti takaisin vyöhön. Muita ideoita masturbointiin liittyen on, että orja joutuu maksamaan jonkun ”kohtuuttoman” taksan runkkaamisesta. Kuten 100€ alkava minuutti tai 2€ per sekunti. Laskuri pitää orjan laittaa itse päälle ja sammuttaa jolloin laukeamisen jälkeen on joko maksettava enemmän tai tingittävä nautinnosta sammuttaen laskuri heti laukeamisen jälkeen. Vaihtoehtoisesti orja voidaan määrätä lopettamaan runkkaaminen heti kun laukeaminen alkaa ja tällöin seuraa vain tyhjä purkautuminen, pilattu orgasmi. Asian voisi hoitaa myös napakalla potkulla munille varoittamatta, juuri orgasmin hetkellä.

Laukeamattomuus hankaloittaa jossain määrin mällilutkan säännöllistä koulutusta, vaikkakin tietysti pitkät ajanjaksot laukeamatta tarkoittavat sitä, että spermaa tulee enemmän orjan syötäväksi. Ideaoita on ollut kuitenkin esim. pilattujen orgasmien jaksosta, jolloin orja tekee joka päivä pilatun orgasmin mahdollisimman nopeasti vaikkapa 1-2 viikon ajan ja sen jälkeen kiltisti nielee lastinsa. Pyrkimyksenä on päämäärä, jossa orja syö huolellisesti mällinsä aina automaattisesti ja mukisematta, oli se sitten saappailta, sormilta, kondomista, kupista tai lattialta.

Kuten mainittua orja siivosi erittäin huolellisesti aiemmin viikolla. Koko siivoukseen meni aikaa kolmisen tuntia kun yleensä se vie pari tuntia. Pölyjen pyyhintä vei tällä kertaa yli tunnin kun orja puunasi paikkoja poikkeuksellisen huolellisesti, samalla kokien mielihyvää Valtiattaren puolesta siivoamisesta. Kesän lopulla orjalle hankittiin uusi nöyryyttävä siivousasu: keinonahkainen mekko ja satiininen sisäkköessu. Nyt joka kerta orjan siivotessa, Valtiatar määrää orjan pukemaan tuon nöyryyttävän asun muistutuksena orjan asemasta. Orjan tehtävä on siivota Valtiattaren asunto kahden viikon välein ja tuo perussiivous pitää sisällään pölyjen pyyhinnän, imuroinnin, lattioiden pesun ja wc:n pintojen sekä pöntön huolellisen pesun. Nyt orja tekee nuo tehtävät nauttien uuden siivousasun tuomasta nöyryytyksestä.

Joitakin viikkoja sitten Valtiatar halusi, että orja käy poimimassa hänelle syysnokkosia. Hän halusi kokeilla niitä orjaan. Kummallakaan ei ollut kokemusta nokkosista aiemmin. Orjalla oli nenäreikäinen nahkahuppu päässä ja hän seisoi hajareisin näkemättä mitään kun Valtiatar hiveli nokkosilla orjan palleja ja persettä. Kuumotus ja polte oli kiihottavaa ja kokemus ehdottomasti mielenkiintoinen. Syysnokkoset ei liene polta niin paljoa kuin alkukesästä, joten täytyy ottaa uusinta asiasta sitten ensi vuonna nokkosten ilmaannuttua. Olisi mielenkiintoista kuulla muita, ei niin perinteisiä vinkkejä tai välineitä orjan kiduttamiseen.

Vaikka kirjoituksessa onkin käsitelty orjan viimeaikaisia kokemuksia, Valtiatar on luonnollisesti nauttinut parin päivän välein orgasmista. Useasti se on tapahtunut strapon-dildolla tai hieromasauvalla. Kerran myös Valtiatar vapautti orjan kalun omaan käyttöönsä. Kalu puudutettiin lidocainilla 10-15 min. ja sen jäljeen päälle hieman paksumpi kondomi. Valtiatar ratsasti itsensä nautintoon ilman että orja laukesi, jonka jälkeen pikapesu ja kalu luonnollisesti lukkojen taakse kuten asiaan kuuluu.

Tyhjennys

Ainakin kuukausi on jälleen vierähtänyt täysin lukittuna ilman vyön poistoa. Vahinkolaukaus tapahtui heinäkuun alussa joten viitisenkymmentä päivää on edellisestä laukeamisesta. Sen sijaan kesäkuun alussa Valtiatar suristeli hieromasauvalla häkkiä, Aneros orjan takapuolessa, ja antoi orjalle hieman nautinnollisemman tyhjentymisen. Vaikka siltikin tokihan laukeaminen parhaalle tuntuisi jos pääsisi kalu vapaana panemaan ja saisi siten kunnon stimulointia aikaan. Tuolloin Valtiatar maalaili ettei orja laukea ennen joulukuuta. Kuitenkin kuluneena viikonloppuna hän ilmoittikin yhtenä iltana, että orjalle voitaisiin tehdä tyhjennys tässä välissä ja hoitaa kertyneet spermat ulos. Olin yllättänyt ja eritoten jännittynyt, mutta hänen kalu ja hänen orgasminsa, joten hän päättää. Tietenkin olin myös innoissani ja epäileväinen, että voiko tämä pitää paikkaansa. Olimme aiemmin päivällä sessioineet jo hieman, jolloin orja mm. nuoli palli- ja pershikeään pois saappailta, joita Valtiatar oli orjaan hangannut. Rottinkiakaan ei säästelty ja nuo sessiot päättyivät Valtiattaren laukeamiseen hieromasauvalla.

Illalla orja määrättiin pukemaan Valtiattarelle jälleen kauniit saappaat, hakemaan Aneros ja hieromasauva sekä menemään nelinkontin lattialle. Lisäksi piti hakea pienehkö ruokakulho keittiöstä, merkityksen arvasinkin heti – tyhjennys tulisi tapahtumaan sinne. Aneros laitettiin takapuoleen ja ennenkuin Valtiatar alkoi käsittelemään orjan palleja ja häkkiä hieromasauvalla, hän totesi että jos orja olisi tosimies hän pääsisi panemaan Valtiatarta, mutta koska hän on minimunainen siveysorja, tämä on tapa jolla tyhjennys hoidetaan nyt. Olipa äärettömän kiihottavia ja todenmukaisia sanoja. Lisäksi Valtiattaren saappaat, jotka näin kun katsoin kontallani alas taaksepäin, näyttivät todella seksikkäiltä ja tuntuivat ikäänkuin vallan symboleilta minun ollessa nelinkontin siinä niiden ääressä. Hieronta tuntui oikein hyvälle pitkästä aikaa. Kun aloin lähestymään laukeamista, varmistin vielä että tuleeko minun itse laittaa kuppi alle. Näin toimittiin ja pidin kuppia siveysvyössä olevan kalun alla kun spermat valuivat pitkän aikaa kuppiin, tasaisesti kuin hanasta olisi tullut. Laukeaminen tuntui hyvälle sillä Valtiatar jatkoi sauvalla hierontaa loppuun saakka eikä lopettanut tulemisen hetkellä. Tyhjentyminen oli kunnollinen ja spermaa oli varmaan jokunen ruokalusikallinen ainakin. Orja nousi istumaan jalkojensa päälle polvilleen. Valtiatar otti kupin ja katsoi sinne kertynyttä sperman määrää ja ojensi spermakupin hymy naamalla orjalle. Sitten mällilutka kumosi koko ison lastin suuhunsa ja nielaisi eliksiirin kiitollisena nauttien siitä. Sillä niin harvinaista herkkua se on ja näin on sovittu, että jos orja laukeaa hän nuolee tai juo omat sotkunsa. Tämä käytäntö ei ole aivan aina toteutunut, mutta siihen suuntaan pyritään, että se on laukeamisen ehto.

Jatkosta ei ole mitään tietoa, eikä orjan tarvitsekaan huolehtia tyhjentämisestä. Kyllä Valtiatar sitten ilmoittaa jos hän sellaista haluaa tehdä. Nyt seuraan mielenkiinnolla tutkien vaikuttaako tämä tyhjennys jollain lailla mielialaan tai vireystilaan. Useasti laukeaminenhan niin tekee, mutta nyt kun oli tyhjentymisen välillä aikaa enemmän, ja edellinen heinäkuinen tyhjentyminen oli enemmänkin ejakulaatio ilman orgasmia, niin voi olla ettei seuraukset näy niin paljoa.

Kesäpäivitystä

Hieman päivitystä kesältä, vaikkakin kinkyily on ollut hieman vähänlaista lomien sun muiden takia. Hellekään ei asiaan auta. Kalu on tietenkin siveysvyöhön lukittuna kaikkina aikoina, oli sitten sessioluontoista kinkyilyä tai ei.

Heinäkuun alussa orjalle sattui erittäin nolo vastoinkäyminen. Orja tyydytti Valtiatarta straponilla takaapäin, mutta varoittamatta laukesi itse kalu lukittuna ilman varsinaista stimulaatiota! Pilattu orgasmi siitä tuli kylläkin ja tyhjä purkautuminen, mutta noloa ja harmillista silti. Sen kummempaa varoitusta ei tilanteessa tullut, vaan yhtäkkiä tajusin, että minulta alkoi tulemaan. En uskonut vastaavan olevan mahdollista. Valtiatar puhui kiihottavia juttuja ja olin äärettömän kiihottunut. Ilmeisesti kalu päätti sitten häkissä turvonneena, että kaikki se on liikaa ja purkautui. Tilanteen absurdius aiheutti spontaanit naurut, vaikka sitten jälkikäteen rangaistus siitä seurasikin. Valtiatar ei vielä ole päättänyt siirtyykö tuo orjan oikea orgasmi kauemmaksi tuosta vahinkolaukeamisesta johtuen.

Eräällä taannoisella reissulla Valtiatar maksatti orjallaan vaatteitaan ja hajuveden. Orjan piti tietenkin sitten kiittää, että sai toimia maksumiehenä. Reissulla orja sai olla vapaana, mutta takaisin palatessa lukittiin jälleen vyöhön. Sitä ennen orja sai kuitenkin hetken aikaa naida reisisaappaiden väliin kunnes Valtiatar määräsi orjan lopettamaan. Sitten kiltisti taas kalu lukkojen taakse.

Kokeilimme myös blogin kommenteissa ollutta vinkkiä, jossa orja laitetaan huppu päässä seisomaan seinää vasten pallo pään ja seinän välissä. Kiitoksia vinkistä, vaikutti toimivalta ja mielenkiintoiselta koulutukselta johon tultaneen paneutumaan paremmin tuonnempana!