Nöyränä ja palvelualttiina

Viime aikoina siveysvyön käyttö on helpottunut, eikä aamuyön hiertämisiä ole juuri ollut. Kun vyötä käyttää säännöllisesti pitkiä aikoja, keho sopeutuu tähän eikä rengas enää aiheuta epämiellyttäviä tuntemuksia. Olen myöskin huomannut, että jos karvoitus on suhteellisen lyhyttä sieltä alueelta, sekin vaikuttaa asiaan. Kun iho kuivuu niin luultavasti renkaan välissä/alla olevat karvat kiristävät ihoa aiheuttaen epämieluisia tunteita. En ole koskaan ajanut karvoitusta kokonaan pois, sillä luulen sen kutiavan pahasti ja myöskin aiheuttavan tulehtuneita karvatuppeja. Jos Valtiatar vaatisi sitä, niin sitten tietenkin näin varmasti tekisin. Laitan yhä vauvaöljyä yöksi ja suihkun jälkeen, mutta toisinaan en käytä päivisin sitä enää lainkaan, koska sille ei tunnu olevan tarvetta. Alussa sitä joutui käyttämään säännöllisesti.

Tulevana viikkona joudun olemaan erinäisistä syistä joinakin päivinä ilman vyötä. Valtiattaren luvalla tietenkin ja olen joutunut anomaan näitä vapaita häneltä. Lisäksi jouduin suorittamaan erilaisia käytännön tehtäviä, jotta saan luvan olla ilman vyötä. Lisäksi minun on puettava vyö takaisin aina kun se on mahdollista. Vapaat tunnit lasketaan ja vähennetään tuosta koko vuoden saldosta. Orjallahan on oikeus anoa vapaita 250 tunnin edestä tänä vuonna, joista jäljellä on noin 150 tuntia. Suoritin noita tehtäviä fokusoituneena ja tyytyväisin mielin, että saan olla Valtiattarelleni hyödyksi ja tehdä hänen puolestaan asioita. Siveysvyö tekee minusta nöyrän ja palvelualttiin, ja siten kaikin puolin paljon paremman Valtiatarta kohtaan. Olen haaveillut, että näiden vapautusten jälkeen Valtiatar ei edes harkitsisi laskevansa piliään pois vyöstä ainakaan pariin kuukauteen.

Nautin kun minua määräillään ja minulle pidetään tiukkaa kuria. Luovun mielellään oikeuksistani kaluun, nautintoon ja naimiseen mikäli se tarkoittaa sitä, että pystyn olemaan parempi Valtiattarelle. Saan nautintoa siitä syvästä alistuneisuuden tunteesta kun palvon ja palvelen Valtiatarta, ja että Valtiatar nauttii ja on tyytyväinen. Orjana saan nautintoni siitä, että saan Valtiattarelta huomiota. Olen tyytyväinen, että saan olla lukittuna siveysvyöhön ilman oikeuksia orgasmiin ja nautintoon, sillä tiedän että olen silloin parempi orja Valtiattarelle kun nuo asiat on hänen päätettävissä eikä minun. Olen suopeampi ja kuuliaisempi. Käytän kaiken seksuaalisen energian Valtiattaren hyväksi. Kun olen tässä asemassa/asetelmassa, tuntuu kuin jotain syvällä sisälläni loksahtaisi paikoilleen – Näin tämän kuuluu olla. Olen lisäksi jotenkin sisäistänyt, että siveysvyö on jatkossakin välttämätön osa tällaista suhdetta, vaikka orjasta tulisikin täysin kuuliainen, jotta fokus pysyy vain Valtiattaressa ja orja ymmärtää suhteen valta-asetelman. Valtiatar on kaikessa ylempiarvoinen. Jos mietin asiaa syvällisesti ja rehellisesti, niin ajattelen että minunkaltaiset alistuvat orjat ei ansaitse mitään niin hyvää kuin seksin harrastaminen Naisen kanssa. Se on jotain niin ylellistä ja hyvää, että se tuntuu sopimattomalta orjalle. Naiminen ja pillu tuntuu niin uskomattoman hyvälle. Jos yritän miettiä syitä miksi orjan pitäisi saada naida tai laueta, niin en keksi yhtäkään syytä, joka olisi Valtiattaren edun mukainen. Tai ehkä naimisessa Valtiattaren mielihyvä, jos vaan orjalla olisi kestävyyttä ja kokoa. Orja toki sopii tyydyttäjäksi straponilla tai oraalisesti jne. kunhan orjan kalu on lukittuna. Valtiattaren nautinnolla ei tarvitse olla rajoja. Fantasioin toisinaan, että en saa enää harrastaa seksiä Naisen kanssa tai tuntea kalullani pillua ja että minulle naiminen tarkoittaa sitä, että puen straponin päälle ja nautin kun Valtiatar laukeaa. Fantasioin että voisin vain haaveilla, että saisin joskus vielä työntyä ihanaan, lämpimään pilluun. Mutta seksi ei ole orjaa varten. Pillu ei ole orjaa varten.

Uusi vuosi, uusi kuri

Erinomaista uutta vuotta kaikille lukijoille! Vuosi on vaihtunut ja Valtiatar on määritellyt uudet entistä tiukemmat säännöt orjalle. Jatkossa toimitaan entistä enemmän siten kuten Valtiatar päättää. Orjalla saa kuitenkin olla mielipiteitä ja oma elämä, mutta Valtiattarella on viimeinen sana ja päätösvalta asiassa kuin asiassa. Orjaa aletaan kouluttamaan ankarammin, eli jos orja mokaa tai suututtaa Valtiattaren niin hänen rangaistuksista tulee tuntuvampia, jotta hän oppisi välttämään virheet jatkossa. Osaa rangaistuksista on kokeiltukin, mutta niitäkin muutetaan tiukemmiksi. Mahdollisia rangaistuksia voi olla seisominen 1-2h nenäreiällinen huppu päässä nurkassa käden kahlittuna selän taakse, pallo pään ja seinän välissä, pankkikortti otetaan pois määräajaksi ja Valtiatar antaa orjalle hiluja käyttörahaksi, puhelimen käyttöoikeuksia rajoitetaan määräajaksi, niin kova ruoskiminen/rottinkipiiskaus, että se ei ole orjasta lainkaan nautinnollista vaan tuskallista, orjan menojen karsiminen tai kieltäminen ja laukeamisvälin harventaminen tai orgasmien pilaaminen tietyn ajan. Muitakin rangaistuksia varmasti tulee, mutta siinä muutamia esiintulleita.

Virheistä aletaan pitää kirjaa ja Valtiatar tarkastelee kuukausittain virheitä ja niistä koituvia seurauksia. Toisaalta rangaistus ei ole tällöin välitön, mutta koeluontoisesti aloitamme tällä metodilla. Toki rangaistuksia saattaa tulla myös välillä nopeamminkin, mutta näillä rikemerkinnöillä pyritään kouluttamaan orjaa paremmaksi kokonaisvaltaisemmin. Kirjaa pidetään myös orjan anomista siveysvyöttömistä ajoista. Orjalla on oikeus anoa tänä vuonna yhteensä 250 tuntia vapaata aikaa siveysvyöstä eli suunnilleen 10 vuorokautta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Valtiatar välttämättä myöntäisi orjalle siveysvyöstä vapaata eri menojen takia ja mikäli vapaata ei myönnetä, anottu aika vähennetään silti anottavissa olevasta kokonaismäärästä.

Orjalla ei ole enää oikeutta vaatia tai pyytää siveysvyön pysyvää poistoa. Eli jos orja pyytäisi huomenna, että haluaakin vyön pois ja lopettaa ”leikin”, Valtiatar ei ole velvollinen tätä tekemään, vaan asia on täysin Valtiattaren päätettävissä. Valtiattarella on oikeus päättää mitä omistamallaan kalulla tekee, joka voi tarkoittaa myös joskus Prinssi Albert -lävistyksen ottamista, jolloin siveysvyö on täysin mahdoton poistaa ilman avaimia. Jatkossa Valtiattaren menot ja matkat ovat etusijalla, ja hän voi ilmoittaa orjalle milloin tämän tulee tyhjentää kalenterinsa ja järjestää aikaa Valtiattaren talouden ylläpitoon tämän ollessa illallisella, lasillisella tai matkalla. Sen sijaan orjan tulee kysyä jatkossa lupa mikäli tämä mielii lähteä vaikkapa konserttiin, illanistujaisiin tms. Lisäksi Valtiatar voi määrätä orjan elämää suuremmissa linjoissa, esim. milloin tämän tulee lomailla, jotta lomat osuvat yksiin Valtiattaren omien lomien kanssa. Arkisemmassa mittakaavassa Valtiattaren ei tarvitse enää kysyä ”voisitko” tai pyytää ”olisiko mahdollista”, tarkoittaen jatkossa: ”Käy tänään kaupassa”, ”Valmista illallinen viideksi”, ”Siivoat torstaina” jne. Tämä kaikki tietenkin voi tapahtua arkirealiteetit huomioiden, eli ei ole nahka-asussa tapahtuvaa käskyttämistä, vaan selkeä arvojärjestys taloudessa. Eli suhteesta tulee entistä enemmän Naisen johtama suhde, Female Led Relationship. Orjan tulee myös pyytää jatkossa lupa ja hyväksyntä mikäli hän muuttaa ulkonäköään eli kun hän käy parturissa jne. Sama pätee myös toisinpäin eli Valtiattarella on oikeus määrätä orja tekemään asioita liittyen ulkoiseen olemukseensa. Kaikilla näillä säännöillä on tarkoitus tehdä Valtiattaren elämästä helpompaa kun orja hoitaa kaikki tympeät arkiaskareet. Orjahan on jo ehkä parisen vuotta hoitanut siivoamisen täysin yksin ja nykyään on velvollinen tekemään sen kahden viikon välein.

Eilen sain polvistua Valtiattaren upeiden kiiltävän punaisten Pleaser-reisisaappaiden eteen vielä kerran. Saappaat ovat jo hieman rikkinäiset ja alkaneet halkeilla itsestään, ja siksi ne päätettiin heittää pois. Mutta ne palvelivat hyvin vuosikausia. Valtiatar laski orjan vapaaksi siveysvyöstä ja laittoi orjan palleihin humblerin. Tämän lisäksi orjan kalun varteen laitettiin Kali’s Teeth eli piikikäs ”siveysvyö”. Tunne oli mahtava. Yhtäaikaa kivualias, napakka, omistettu ja kiihottunut. Valtiatar myös sanoi hymyillen, että ajatteliko orja saavansa vielä kerran laueta punaisille saappaille ja jatkoi sitten nauraen että ”sellainen ei tule kuuloonkaan”, mutta orja saisi tyydyttää Valtiattaren. Sitten orja sai ojentaa Valtiattarelle kuukausittaisen tribuutin, jonka jälkeen näitä uusia sääntöjä alettiin käymään läpi. Uudet säännöt huipentuivat siihen, kun Valtiatar sanoi, että jos joskus tulee vastaan tilanne, jossa hän kohtaa miehen joka haluaa panna häntä, hän saattaa antaa tehdä niin. Antaa työntyä ihanaan pilluunsa isolla kalulla, jonne orjalla ei ole oikeutta päästä, koska ”sinne ei ole pienillä kaluilla asiaa”. Ja orja sillä välin voi puhdistaa vaikka kylpyhuoneen kaakeleiden välejä hammasharjalla tai tehdä muutoin Valtiattaren etuuden mukaisia hommia. Tai kenties imeä iso kalu kovaksi Valtiatarta varten. Ja onhan tietenkin totta, ettei orjalla ole oikeuttaa rajoittaa Valtiattaren nautintoa. Valtiattarella on oikeus nautintoon, nauttia haluamallaan tavalla ja tuntuu hyvältä ajatella Valtiattaren saavan kunnolla nautintoa tai laukeavan kovaa.
Orja tyydytti Valtiattaren kielellä ja sormilla ja tämä laukesi kovaa. Sitten Valtiatar poisti Kali’s Teeth piikkirenkaan kalun varresta ja antoi orjalle luvan hangata seisovaa kaluaan saappaaseen. Mutta vain sen aikaa kun Valtiatar laski kymmeneen, koska orja ei ansaitsisi nussia edes kenkää enempää. Valtiatar laski kymmeneen ja käski orjan lopettaa. Humbler poistettiin, orja määrättiin siivoamaan session jäljet ja pikapesun jälkeen orjan kalu lukittiin takaisin siveysvyöhön. Orja sai myös ensimmäisen rikkeensä merkittäväksi, sillä hän kosketti kaluaan ilman lupaa, pyyhkien valuvaa kiimalimaa.

Pysyvät siveysvyöleikit ovat nyt jatkuneet hieman yli kolme vuotta, kuten tämän blogin pitäminen. Julkaisutahti ei ole aina kaikkein vauhdikkain, mutta koska tiheämmällä tahdilla ei välttämättä ole aina mitään sanottavaa, tai varsinkaan uutta sellaista, on parempi kirjoitella silloin kun on aikaa enemmän ja myös jotain kerrottavaa. Vuonna 2019 laukesin 13 kertaa, lyhin väli laukeamisten välillä oli 7 päivää ja pisin 110 päivää. Vuosi 2019 oli mahtava ja nyt on kutina, että vuodesta 2020 tulee entistä parempi. Olen äärettömän onnellinen, että olen entistä tiukemman kurin alla, jossa saan palvella ja palvoa Valtiatartani, tehdä hänen elämästään helpompa ja miellyttävämpää. Ja, että Valtiatar omistaa minut entistä kokonaisvaltaisemmin. Tahdon miellyttää häntä perinpohjin.

Syyskuulumiset

Pitkästä aikaa päivitystä asioiden tiimoilta. Siveysvyöleikit jatkuneet normaaliin tapaan, vyö on ollut pysyvästi päällä koko ajan, eikä sitä ole poistettu kuin kahdesti edellispäivityksestä. Molempina kertoina Valtiatar halusi käyttää ”dildoaan” nautintoonsa.

Ensimmäisellä kerralla kalu puudutettiin puudutusrasvalla ja sitten orja sai tyydyttää Valtiattaren. Laukeamisen jälkeen Valtiatar antoi myös orjalle luvan laueta, mutta laukeamisen eteen joutui tekemään oikein kunnolla töitä. Aine siis toimii oikein hyvin, sillä orja ei ollut lauennut kuukauteen eikä silti lauennut helpolla. Orjan tuli ilmoittaa kun hän on tulossa ja juuri kun hän laukeaa hänen tulee vetää kalu ulos. Sillä eihän orja saisi liikaa nauttia. Näin orja kuuliaisesti tekikin, laukeamisen hetkellä veti kalun ulos ja spermat tyhjentyi kondomiin ilman nautinnollista orgasmia. Eli Valtiatar antoi orjalle vain pilatun orgasmin.

Viikko tästä, Valtiatar otti esiin hieromasauvan ja Aneroksen ja sanoi, että nyt orja saisi orgasmin, mutta orjan pientä kalua ei otettaisi tietenkään vyöstä pois. Aneros laitettiin peppuun ja orja oli Valtiattaren edessä kontallaan kun tämä päristeli hieromasauvalla häkkiä. Pari kertaa välillä lopettaen ja sanoen, että hän saattaisi ihan hyvin muuttaa mieltään eikä antaisikaan orjalle orgasmia. Loppuun asti kuitenkin mentiin ja Valtiatar työnsi saappaansa orjan lukitun kalun alle, spermalastin valuen niiden päälle. Sen jälkeen orja sai nuolla huolellisesti kaikki spermat pois saappailta sekä sormista, joihin sitä sotkeentui kanssa kun orja nousi istumaan ottaen häkistä kiinni.

Viikkoa myöhemmin seurasi toinen kertaa kun Valtiatar poisti häkin ja sanoi haluavansa nautintoa ihmisdildoltaan. Tällä kertaa kalua ei puudutettu ja myöhemmin kävikin vahinko kun orja laukesi ilman lupaa kondomiin, ollessaan Valtiattaren sisässä. Tästä vahingosta on nyt viikko ja jonkinlainen rangaistus lienee luvassa.

Orja on saanu poikkeuksellisen paljon laukeamisia siis viime aikoina ja tästä hän on iloinen. Suunnilleen kerta viikkoon, kolmesti peräjälkeen. Toki Valtiatar päättää onko se viikon välein vai monen kuukauden välein, sillä tuo lukittuna kaikkina muina aikoina oleva kalu on täysin hänen omaisuuttaan eikä orjalla ole siihen enää sananvaltaa. Siveysvyö on päällä kaikkina aikoina ja se on enemmänkin normaali tila pitää sitä kuin olla ilman sitä. Tätä asiaa kun miettii, kohtuullisen usein, se tuntuu erittäin hienolta tilanteelta.

Tilastoja

Marraskuun lopun jälkeen Valtiatar on sallinut orjan laueta 7 kertaa. Kaikki niistä ovat tapahtuneet tämän vuoden puolella. Vaikka 6kk orgasmiton jakso nyt näyttääkin tällä erää jäävän toteutumatta, tahti ei ole ollut järin tiheä siltikään. Laukeamisia tulisi vain kymmenen, vaikka Valtiatar sallisi orjan laueta kerran kuussa loppuvuoden ajan. Kalenterivuoden aikana orja ei ole ollut myöskään vyöstä ylipäätään vapaana kuin varmaan parisen viikkoa. Olisi ollut mielenkiintoista merkitä nämä ajat ylös.

Sunnuntaina Valtiatar salli orjan laueta runkkaamalla. Edellisestä kerrasta kun olen lauennut runkaten oli kulunut lähes 10 kuukautta, joten voidaan ajatella, että koulutus eroon tuosta inhottavasta tavasta on sujunut hyvin. Silloin orja ei ollut lukittuna ja masturboikin ilman lupaa yksin. Tästä syystä heikot runkkarit kuuluukin siveysvyöhön lukkojen taakse ilman oikeutta kosketella penistään ilman lupaa. Tuohon likaiseen puuhaan Valtiatar antoi aikaa minuutin. Mutta koska orja oli aiemmin viikolla siivonnut erittäin huolellisesti ja mallikelpoisesti, Valtiatar antoi armeliaasti aikaa 30 sekuntia lisää eli kaikkiaan orja saisi kosketella itseään puolitoista minuuttia. Mikäli laukeaminen ei onnistuisi, orja laitettaisiin heti takaisin siveysvyöhön ja hän saisi aikaa minuutin lisää kuukauden päästä eli kaikkiaan kaksi minuuttia (hyvän palveluksen puoliminuuttinen on luonnollisesti kertaluontoinen). Ennen tätä toimitusta Valtiatar puki nahkahousut ja Pleaser Seduce-2000 saappaat ja antoi napakoita potkuja orjan haaroväliin. Sen jälkeen orja määrättiin nuolemaan saappaita ja vasta sitten seurasi se hetki jolloin orja sai taas pitkästä aikaa kosketella mitätöntä munaansa. Orjan tuli laittaa laskuri puhelimesta itse päälle, jonka jälkeen hän sai aloittaa. Toimitukseen meni vain 47 sekuntia kun orja laukaisi neljän viikon spermalastin saappaiden päälle. Tämän jälkeen orja nuoli saappaat kiltisti puhtaaksi omista sotkuistaan, kuten mällilutkan kuuluukin, kävi pikaisesti pesulla ja kalu lukittiin heti takaisin vyöhön. Muita ideoita masturbointiin liittyen on, että orja joutuu maksamaan jonkun ”kohtuuttoman” taksan runkkaamisesta. Kuten 100€ alkava minuutti tai 2€ per sekunti. Laskuri pitää orjan laittaa itse päälle ja sammuttaa jolloin laukeamisen jälkeen on joko maksettava enemmän tai tingittävä nautinnosta sammuttaen laskuri heti laukeamisen jälkeen. Vaihtoehtoisesti orja voidaan määrätä lopettamaan runkkaaminen heti kun laukeaminen alkaa ja tällöin seuraa vain tyhjä purkautuminen, pilattu orgasmi. Asian voisi hoitaa myös napakalla potkulla munille varoittamatta, juuri orgasmin hetkellä.

Laukeamattomuus hankaloittaa jossain määrin mällilutkan säännöllistä koulutusta, vaikkakin tietysti pitkät ajanjaksot laukeamatta tarkoittavat sitä, että spermaa tulee enemmän orjan syötäväksi. Ideaoita on ollut kuitenkin esim. pilattujen orgasmien jaksosta, jolloin orja tekee joka päivä pilatun orgasmin mahdollisimman nopeasti vaikkapa 1-2 viikon ajan ja sen jälkeen kiltisti nielee lastinsa. Pyrkimyksenä on päämäärä, jossa orja syö huolellisesti mällinsä aina automaattisesti ja mukisematta, oli se sitten saappailta, sormilta, kondomista, kupista tai lattialta.

Kuten mainittua orja siivosi erittäin huolellisesti aiemmin viikolla. Koko siivoukseen meni aikaa kolmisen tuntia kun yleensä se vie pari tuntia. Pölyjen pyyhintä vei tällä kertaa yli tunnin kun orja puunasi paikkoja poikkeuksellisen huolellisesti, samalla kokien mielihyvää Valtiattaren puolesta siivoamisesta. Kesän lopulla orjalle hankittiin uusi nöyryyttävä siivousasu: keinonahkainen mekko ja satiininen sisäkköessu. Nyt joka kerta orjan siivotessa, Valtiatar määrää orjan pukemaan tuon nöyryyttävän asun muistutuksena orjan asemasta. Orjan tehtävä on siivota Valtiattaren asunto kahden viikon välein ja tuo perussiivous pitää sisällään pölyjen pyyhinnän, imuroinnin, lattioiden pesun ja wc:n pintojen sekä pöntön huolellisen pesun. Nyt orja tekee nuo tehtävät nauttien uuden siivousasun tuomasta nöyryytyksestä.

Joitakin viikkoja sitten Valtiatar halusi, että orja käy poimimassa hänelle syysnokkosia. Hän halusi kokeilla niitä orjaan. Kummallakaan ei ollut kokemusta nokkosista aiemmin. Orjalla oli nenäreikäinen nahkahuppu päässä ja hän seisoi hajareisin näkemättä mitään kun Valtiatar hiveli nokkosilla orjan palleja ja persettä. Kuumotus ja polte oli kiihottavaa ja kokemus ehdottomasti mielenkiintoinen. Syysnokkoset ei liene polta niin paljoa kuin alkukesästä, joten täytyy ottaa uusinta asiasta sitten ensi vuonna nokkosten ilmaannuttua. Olisi mielenkiintoista kuulla muita, ei niin perinteisiä vinkkejä tai välineitä orjan kiduttamiseen.

Vaikka kirjoituksessa onkin käsitelty orjan viimeaikaisia kokemuksia, Valtiatar on luonnollisesti nauttinut parin päivän välein orgasmista. Useasti se on tapahtunut strapon-dildolla tai hieromasauvalla. Kerran myös Valtiatar vapautti orjan kalun omaan käyttöönsä. Kalu puudutettiin lidocainilla 10-15 min. ja sen jäljeen päälle hieman paksumpi kondomi. Valtiatar ratsasti itsensä nautintoon ilman että orja laukesi, jonka jälkeen pikapesu ja kalu luonnollisesti lukkojen taakse kuten asiaan kuuluu.

Siveysorja

Vajaa viikko sitten Valtiatar määräsi hakemaan saappaansa ja pukemaan ne ylleen. Sitten orjan tuli hakea aneros ja uusi hieromasauva. Orja laitettiin kontalleen sohvan eteen, jossa Valtiatar istui. Saappaiden nuolemisen ja palvomisen jälkeen orjan takamukseen laitettiin Aneros ja Valtiatar alkoi koskettelemaan surisevalla hieromasauvalla orjan palleja, välilihanseutua ja häkkiä. Valtiatar kiusoitteli orjaa puheillaan ja kiihotus kasvoi kasvamistaan. Hän sanoi mm. että eikö olisi hauskaa jos orjan orgasmi nyt pilattaisiin häkkiin eikä hän saisi laueta sen jälkeen pitkään aikaan ja että nyt onkin sopivasti juuri tasan puoli vuotta erääseen henkilökohtaiseen juhlapäivään. Orjan annettaisiin tänään laueta, mutta seuraavaa orgasmia hän odottaisi ainakin 6kk. Tämä oli todella kiihottavaa ja on ollut eräs yksi fantasioistani jo pidemmän aikaa. Pian orja olikin jo lähellä laukeamista ja Valtiatar siirsi saappaan kontallaan olevan orjan alle ja suristeli häkkiä niin, että orja laukesi. Spermat valuivat suoraan saappaalle, josta Valtiattaren mällilutka nuoli ne kiitollisena pois. Orgasmi häkissä tuntui hyvälle, muttei niin hyvälle kuin ”normaali” laukeaminen kalua suoraan stimuloimalla tai runkkaamalla. Aneroksella oli varmaan oma osuutensa orgasmin voimakkuuteen. Ilman Anerosta ja hieromasauvan heti poistamalla kun laukeaminen alkaa, saisi varmasti aikaan täysin pilatut orkut orjalle.

Eilen Valtiattaren siveysorja tyydytti Rouvan isolla Bandit straponilla. Valtiatar laukesi voimakkaasti ja nauttien suuresti. Tätä on luvassa varmasti paljon tulevien kuukausien aikana kun orjan nautinto kielletään pitkäksi aikaa. Valtiatar kiusoitteli myös, että orja saa laueta vasta 6kk päästä ellei hän muuta mieltään… ja pidä orjaa orgasmitta kauemmin!

Alku

Halusin aloittaa suomenkielisen blogin, joka käsittelee pääasiassa siveysvyön käyttöä ja BDSM-suhdetta muutenkin. Syynä lähinnä, että tietoa ja ajatuksia siitä ei ole paljonkaan suomeksi ja että samalla oppii jotain itsestään myös. Suunnataanpa aluksi sinne mistä kaikki alkoi.

Nuorena kun seksuaalisuus alkoi kehittymään, huomasin että erityisesti kiiltävät asut ja saappaat alkoivat kiinnostamaan ja kiihottamaan. Selailin nuorisolehdistä pvc- tai nahkahousuisia naisia ja etsiskelin katalogeista korkosaappaita, niiden tuoman mielihyvän perässä. Ja kun runkkaamisen oppi, niin mielummin sitten käytti vastaavaa materiaalia kuin vaikkapa katsoi pornoelokuvia tai -lehtiä. Ellei niissä sitten esiintynyt nainen kiiltävissä housuissaan. Sittemmin vuosien varrella tiedon lisäännyttyä ne kehittyivät laajemmiksi valtiatar/domina & orja -alistumisfantasioiksi ja hyvin vahvasti osaksi seksuaalista identiteettiä. Jälkikäteen mietittynä, jonkinlaisia seksuaalisia alistumisajatuksia oli jo varhain lapsena, ennen kuin niitä varsinaisesti osasi mieltää seksuaalisiksi ja niihin liittyi usein ihastuksen kohteet. Haaveissa oli esim. vaikkapa että tuo ihastuksen kohde sitoo puuhun kiinni ja pussaa.

Siveysvöihin ja ”pakotettuun siveyteen” eli orgasmin kontrollointiin tutustuin noin reilu kymmenisen vuotta sitten kun näin jossain internetissä siveysvyö-käsitteen. Kyseessä siis miehen elimen lukitseva väline, jonka lukon avaimet jää toisen henkilön haltuun. Tuo kapistus estää sitten runkkaamisen ja muun toiminnan. Virtsaaminen onnistuu, mutta sekin on syytä tehdä istualtaan. Aivan aluksi siveyden kontrollointi ei herättänyt kauhean suuria tuntemuksia, mutta ajan myötä se linkittyi erittäin vahvasti kokonaisvaltaiseen alistumiseen ja siihen suurta mielihyvää aiheuttavaan tunnetilaan, että on kokonaan toisen ihmisen vallan alla ja omistama. Hän omistaa sinun nautinnon ja orgasmit ja päättää milloin saat tulla, jos saat. Lisäksi orgasmittomuus kerää valtavan määrän käyttämätöntä energiaa, joka alka suuntautumaan tuota hallitsijaa kohtaan ja pian huomaat ilomielin siivoavasi asuntoa tai tuntevasi kiitollisuutta siitä, että olet saanut tyydyttää seksuaalisesti avaimenhaltijasi ilman että saat orgasmia itse. Jos tuo energia vapautetaan orgasnien muodossa koko ajan, niin siitä seuraa monesti mielenkiinnottomuus monia asioita kohtaan. Vaikka fantasiassa kaikki liittyy pakotettuun siveyteen, niin alun alkaen vapaaehtoisestihan vastaavaan suhteeseen tietysti täytyy ryhtyä, jotta siitä nuo tunnetilat saa ylipäätään, eikä se myöskään onnistuisi kenen kanssa vaan, ainakaan itseltäni. On olemassa pelkkiä avaimenhaltijoita ja/tai etäpalveluja, mutta henkilökohtaisesti koen tärkeänä myös fyysisen läheisyyden, henkisen yhteyden, palvelemiseen, palvomiseen ja alistumisen. Varsinkin kun on kyse pitkäaikaisesta siveysvyön käytöstä, en haluaisi henkilökohtaisesti leikkiin ryhtyä ellei taustalla olisi oikean elämän ihmissuhde ja myös tuon toisen ihmisen mielenkiinto asiaa ja sinua kohtaan. Itse koen lukittuna olemisen täydellisenä omistautumisena ja alistumisena. Kun tuo jumalatar lukitsee minut, koen pian kiitollisuutta siitä, että hän hallitsee minua ja kontrolloi siitä syntyvää energiaa.

Osa ihmisistä tykkää leikkiä siveysvöillä lyhytaikaisesti, sessioluontoisesti eli esim. pitämällä niitä vain pari tuntia tai pari päivää. Oma kiinnostus on selkeästi pidempiaikaista käyttöä kohtaan ja ajat tuntuvat vain kasvavan vuosien varrella. Kuten niin monissa asioissa, nälkä kasvaa syödessä. Pitkäaikaiseksi miellän itse sen, että vyötä käytetään viikkoja tai jopa kuukausia. Riippuen mallista, voi olla että siveysvyö täytyy välillä riisua puhdistusta varten. On olemassa myös avoimempia malleja, joissa hygienia onnistuu ilman sen riisumista, mutta erilaisista malleista kirjoitan enemmän tulevissa postauksissa.

Itse olen lukittuna useimmiten paremmalla tuulella, enkä hermostu yhtä nopeasti pikkuasioista. Olen myös huomaavaisempi ja energiaa riittää puuhastella monenlaista, kun ei pääse runkkaamaan niin usein, jota tekisin muutoin aikalailla aivan liikaa. Ja sitten kun valtiatar antaa luvan laueta niin tuo tunne on ainutlaatuinen ja tajunnanräjäyttävä. Toki sitä seuraa sitten taas jonkinasteinen mielenkiinnottomuus ja mielen ”laiskuus”hetkeksi, joten lukko on syytä napsauttaa kiinni heti vastahakoisuudesta huolimatta, jotta tuo ”parempi minä” saadaan taas kaivettua esiin.