Vuosi paketissa

Kulunut vuosi oli siveysvyössä pitämisen suhteen normaalia tiukempi. Orja oli kaiken kaikkiaan vyöstä poissa vuoden aikana 31 vuorokautta. Tähän toki voidaan lisätä vuoden viimeiset kaksi viikkoa, eli 14 vuorokautta, jotka orja saa olla nyt vapaana ennen ensi vuoden uusia kujeita. Eli 365 vuorokaudesta 45 vapaana, joka on mielestäni aika hyvä saldo jo. Laukeamisia kertyi vuodelle hieman aiempia vuosia enemmän, eli 20 kertaa. Näistä 11 kertana söin omat sotkuni ja 8 niistä oli pilattuja orgasmeja. Tämä määrä tuskin tulee toistumaan ensi vuonna. Tähän saldoon en laske nyt vuoden parin viimeisen viikon orgasmeja, sillä niitäkin on tullut harrastaessa ”tavallista” seksiä. Sekin on ollut erittäin miellyttävää ja ihanaa vaihtelua pitkästä aikaa. Emme ole harrastaneet kinkyilysessioita tänä aikana lukuunottamatta, että sain naida kerran Valtiattaren saappaiden väliin muutama päivä sitten, mutta siihen ei sisältynyt verbaalista nöyryytystä. Olen malttanut myös pitää käteni kurissa vaikka en ole ollut lukittuna, koulutus siis taitaa oikeasti tuottaa tulosta! Mutta luulenpa, että vanhat huonot tavat nostaisivat päätään jossain vaiheessa taas, jos jäisin vapaaksi. Vapaudesta on nauttinut nyt ihan erilailla kuin aiemmin ja haaveillut vähemmän siitä, että pippeli lukittaisiin takaisin siveysvyöhön. Toisinaan on koko asian kanssa hieman jopa eksynyt olo – ollakko lukittuna vai vapaana jatkossa. Toki asian päättää Valtiatar lopulta, mutta kun on päässyt nyt hetkellisesti vapauden makuun niin vyöhön paluusta ei fantasioi juuri tällä hetkellä, ainakaan niin usein mitä joskus. Ei se toki kokonaan ole hävinnyt ja se tulisi ennemmin tai myöhemmin suurella voimalla takaisin varmasti, mikäli nyt jäisin vapaaksi pidemmäksi aikaa. Mutta lähipäivinä asia ja jatko varmaan selvinnee. Mukavaa vuodenvaihdetta!