Siveydessä vallan alla

Olen ollut nyt Valtiattaren vallan alla ilman orgasmia 48 päivää. Valtiattaren mukaan vielä ainakin viikko menee seuraavaan tulemiseen, jota odotan vähemmän yllättävästi erittäin innokkaasti. Pari kertaa aiemmin Valtiatar on sanonut, että ”ehkä ensi viikonloppuna saat tulla”, mutta näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Joten nähtäväksi jää kohtaloni. Olen kuitenkin erittäin kiitollinen asemastani ja tästä pitkittyneestä siveydestä. Mitä pidempään Valtiatar kieltää orgasmini, sen nöyremmäksi se minut tekee. Haaveilen tuosta Naisesta alati ja haluan todellakin palvella ja miellyttää häntä. Saan mielihyvää niin hänen seksuaalisesta nautinnostaan, asunnon siisteyden ylläpitämisestä kuin lahjojen ostelusta. Odotin, että saisin laueta siinä kuukauden tienoilla, mutta näin ei käynyt. Valtiattarestani tulee koko ajan myös taitavampi kiusaamisessa, niin fyysisesti ja puheiden tasolla. Muutaman kerran hän on stimuloinut minua runkkaamalla kun häkki on poistettu, mutta jonkun ajan päästä laittanut minut takaisin häkkiin. Kiusoittelu- ja kieltämissessiot ovat turhauttavia, mutta erittäin ihania. Jokusen kerran olen saanut hinkata itseäni Valtiattaren saappaaseen vyön ollessa päällä. Tämä on kiihottavaa, mutta tästä ei saa fyysistä nautintoa lainkaan sillä vyö tietenkin estää tuntemukset. Olen kuitenkin erittäin kiitollinen tuostakin. Valtiatar on yleensä samalla tyydyttänyt itsensä ja nauttinut voimakkaasta orgasmista. Toisinaan minut on laitettu nuolemaan saappaita ja olen maantasolta kuunnellut nautinnollisia ääniä. Jokin aika sitten sain luvan olla vyöstä pari päivää pois erään menon takia, mutta minun piti maksaa siitä orgasmin siirtymisellä viikko per päivä. Se oli kohtuullinen ja mukava vaihtokauppa tarjota Valtiattarelta.

Hetkittäisinä puuskina himot ovat olleet paikoin kovia. Valtiatar on avittanut niiden taannuttamista mm. rottinkipiiskalla, josta olen kiitollinen.

takapuoli

Valtiatar on pitänyt itsensä tyytyväisenä nautiskellen orgasmeista aina halutessaan ja olen saanut tyydyttää hänet niin suulla kuin sormilla, strap-onilla sekä kevät-talvella tehdyllä kopiolla omasta peniksestäni. Valtiatar laittoi minut ostamaan Clone-A-Willy -setin ja teetätti kopion peniksestäni, jolloin hän voi nautiskella siitä päästämättä minua pois siveysvyöstä. Kuulemma se on tutun tuntuinen, vaikka eihän silikooni täysin voi vastata tietenkään oikeaa. Kopion tekeminen onnistui hyvin, kunhan ohjeet lukee tarpeeksi hyvin etukäteen. Suosittelen myös penisrengasta käytettäväksi, jotta seisokki pysyy tarpeeksi kovana prosessin ajan. Prosessi kun ei itsessään ole kauhean kiihottava ja meinasi oma peniksenikin alkaa löystymään muottiputkessa, mutta Valtiatar auttoi puheillaan ja kiusaamalla nännejäni, jolloin olin jälleen kivikova. Auttavista käsistä siis oli paljon apua, niin ainesten kanssa kuin seisokin ylläpitämisessä.

Tilasin Mature Metalilta uuden Pet Trap -siveysvyön. Tuo on hieman pienempi kuin nykyinen vyöni, niin pituus kuin renkaiden halkaisija, ja olen pikkuhiljaa opetellut sen käyttöä. Öisin se aiheuttaa häkkiä pusertavia seisokkeja, jotka ovat kivuliaitakin, mutta siihen tottunee nopeasti kun keho mukautuu uuteen tilanteeseen ja jolloin niiden pitäisi vähentyä. Toistaiseksi olen taas käyttänyt vanhaa Jailbirdiä, mutta uusi on tarkoitus pikkuhiljaa ottaa käyttöön koejaksojen myötä. Alkuun Jailbird aiheutti samantyyppisiä öisiä heräilyjä. Siveysvyön käyttö ei ole vaikuttanut peniksen kokoon tai seisokkeihin lainkaan. Tuo seikka arvelluttaa monia ja vastaavia kysymyksiä näkee silloin tällöin. Seisokit ovat jopa kovempia kuin ennen, kun ei pääse liian usein tulemaan. Samaten penis saattaa hetkellisesti tuntua hieman pienemmältä pitkien vyöjaksojen päätteeksi, mutta palautuu nopeasti. Aina se ei ole pienenpi lainkaan tai tunnu siltä.

Kiitoksia paljon vastauksista edellispäivityksen kysymyksiin!

Mainokset