Pohjakosketuksia ja onnenpotkuja

Viimeaikaisiin tapahtumiin mahtuu monta hetkeä, joita tulen muistelemaan erityisellä lämmöllä myöhemminkin, eräänlaisina toteutuneina fantasioina. Vaikka toki vastaavia asioita on tapahtunut aiemminkin. Eräänä iltana sain kunnian puhdistaa valtiattaren seksikkäiden korkeakorkoisten nahkasaappaiden pohjat nuolemalla, heti kun olimme saapuneet takaisin illanvietosta kaupungilla. Vaikka tuon tekemisestä fantasioi, oikeasti kuraisten pohjien nuoleminen on samaan aikaan hieman iljettävää, mutta silti erittäin kiihottavaa. Pääasiassa itselläni kiihotus johtuu äärimmäisestä alentamisesta, kun orjan arvolle sopivinta puuhaa on likaisten kengän pohjien putsaaminen, eikä tämä saa edes saappaan “hyviä osia” nuolla, vaan pelkät pohjat. Eli kaikkein alin osa toista ihmistä on toisen arvokkain taso. Toki mielessä pyörii kaikenlaiset pöpöt, mutta eikös se vastustuskyky vain kasva siitä? Eikä itselläni ole koskaan seurannut mitään ongelmia. Valtiatar istui mukavasti isossa nojatuolissa sillä välin kun orja oli nelinkontin hoitamassa tehtäväänsä. Puhdasta jälkeä tuli ja valtiatar tarkasti tyytyväisenä työn jäljen, ja käski orjan riisua saappaat.

Varsinainen onnenpotku (pun intended!) seurasi kun yhtenä päivänä valtiatar avasi orjan siveysvyön, koska hän halusi pelata hieman jalkapallia. Lähes kaikki miehethän ovat jossain määrin jalkapallon ystäviä, joten valtiatar halusin kokeilla omaa versiotaan tuosta lajista. Sitten vain vyö pois ja jalat haaralleen. Jossain vaiheessa hankintalistalle voisi laittaa levittimet, spreader bar, jolloin jalat pysyy haarallaan oli tilanne mikä vain. Orja oli aiemmin pukenut valtiattarelleen Pleaser Delight 2000 saappaat (jotka ovat mielestäni yhdet upeimmista saappaista mitä tiedän), jotka mäiskähtelivät kivuliaan nautinnollisesti nyt haaroväliin. Tässä leikissä on syytä kuunnella toisen rajoja ja tarkkailla reaktioita, eikä potkaista täysillä suoraan. Kokeilemalla ja voimaa lisäämällä kuitenkin siitä kehittyy varsin mukava leikki. Myös potkun kulma on parempi siten, että ei suoraan potkaista häpyluuhun vaan siten, että jalka menee ikäänkuin yli, kengän kärki osuu enemmänkin pakaroille ja munille tulee nilkka/päkiäosa. Eli kengän etuosan kaareva muoto myötäilee jalkoväliä. Siveysvyöleikkeihin mukaantuotuna ballbustingia voi myös harjoittaa vaikka siten, että potkitaan kunnes orja anelee päästä takaisin siveysvyöhön suojaan potkuilta. Toimii myös samalla ajatuksella vaikkapa piiskaamalla penistä tai laittamalla nipistimiä palleihin jne. Vyö päällä en suosittele kokeilemaan missään nimessä potkimista, saattaa käydä pahastikin kun pallit ovat puristuksissa jo muutenkin. Munille potkimisen jälkeen koin mukavan yllätyksen, sillä kiihottunut valtiatar halusi käyttää omaa ihmisdildoaan tyydytykseensä. En tietenkään saisi tulla ja pitäisi olla varovainen, etten menisi liian lähelle rajaa. Valtiatar ratsasti hitaasti ja nautiskellen kohti omaa orgasmiaan. Minun täytyi välillä lopettaa liikehdintä etten vahingossakaan etenisi liian lähelle laukeamista. Luvattomasta laukeamisesta seuraisi varmaankin kohtuullisen pitkä häkkituomio ja sitä en haluaisi tähän väliin. Valtiatar nautiskeli tyydyttävän orgasmin lopuksi ja itse tietenkin nautiskelin että ylipäätään siihen käytettiin kaluani. Tämän jälkeen oli sanomattakin selvää, että siveysvyö lukittiin takaisin paikoilleen.

Muutama päivä myöhemmin seurasi strap-on dildolla tyydyttäminen. Sekin oli tietysti mieluisaa hommaa orjalle, sillä näin pääsee lähelle valtiatarta ja vaikka oma kalu onkin häkissä se tuntuu lähes kuin harrastaisi seksiä. Mitä nyt pientä turhautumista voi tuntea kun on oma kalu pullistelee metallihäkissä. Strap-on valjaissa on alhaalla rako, josta saa työnnettyä siveysvyön ulos ja sen yläpuolella on itse dildo. Valtiatar kiusoitteli ja nöyryytti orjaa seksin aikana sanallisesti. Minun täytyi myöntää, että pidin siitä kun sain panna strap-onilla oma muna siveysvyössä ja se kuulemma olikin juuri oikea paikka säilyttää pientä katkarapuani. Valtiatar myöskin “lohdutti”, että ei kannata olla huolissaan, sillä minäkin saisin vielä tulla. Ei tänään, ei huomenna eikä ylihuomenna, mutta viimeistään ainakin kesällä. Seuraamme tilannetta. 🙂

Mainokset

Ennätyspoju

Tällä hetkellä alan lähestymään tuota 45-48 päivän siveyden aikaa, joka tulee olemaan tämän vuoden keskiarvoväli tulemisille. Tosin tuon joulukuun takia odoteltavaa on vielä vajaa kuukausi näillä näkymin. Mutta joka päivä on kuitenkin ennätyspäivä, kun aiemmin olen ollut yhtäjaksoisesti orgasmitta reilun kuukauden. Himot kasvaa paikoitellen suuriksi ja varsinkin jos on erehtynyt nautiskelemaan alkoholia reilummanlaisesti, se kuuluisa ”krapulapanetus” on potenssiin kaksi. Tässä kohtaa voi todeta, että onneksi näin ei nykyisin käy kovin useasti. Helpotin sitä siis tällä kertaa tyydyttämällä jälleen valtiattareni muin keinoin, joka totesi sen jälkeen kiusoitellen, että kaluni on siellä minne se kuuluu eli lukkojen takana. Kiusoittelu on erittäin kiihottavaa ja tuo oman hyvän lisänsä. Myös kiusoittelevat kuva- ja tekstiviestit on hyvä osa leikkiä. Kuvittelepa saapasfetissistinä kun saat kuvan kuraisista saappaista ja että on hommia tiedossa kotosalla. 🙂

Ei tarvitse isoa kiihoitusta olla tällä hetkellä kun kiimalimat valuu kalsareihn pitkän aikaa. Olen tutkinut netistä, että jos on pitkiä aikoja vyössä/ejakuloimatta, joidenkin tutkimuksien mukaan olisi hyvä, jos eturauhasta ”lypsettäisiin” miesten g-pistelelulla tai sormella. Ilmeisesti jonkun ajan kuluttua kiimalimankaltaista vaaleahkoa/kirkasta nestettä valuu ulos, mutta ilman orgasmin tuomaa mielihyvää. Monet siveyteen liittyvät fantasiat liittyvät tuohon, että kalu on lähes aina vyössä ja ylimääräinen tavara hierotaan ulos sieltä välillä. Ilmeisesti G-pistettä hieromalla seksin aikana voi saada myös erittäin voimakkaita orkkuja, jos siis ei halua sitä hyödyntää pelkkään nautinnottomaan tyhjentämiseen. Jos jollakulla on hyviä vinkkejä/linkkejä aiheeseen liittyen, niitä otetaan ilomielin vastaan!

Kun viimein tulee lupa laueta, oman jännityksensä tuo se, että millä tavalla se tapahtuu. Saako tulla valtiattaren sisään vai kenties käsketäänkö runkkaamaan saappaille tai nussimaan saappaiden väliin. Jälkimmäinen onnistuu siten, että valtiatar puristaa jalkojaan yhteen ja orja on polvillaan hänen edessä. Kalu on syytä sijoittaa siten, että nuppi on oikeastaan kokonaan saappaiden toisella puolen/takana, sillä joskus tuli terskaan ikävä hiertymä kun se oli saappaiden välissä. Kukin varmaan tykkää tehdä sen omalla tavallaan, mutta tuo toimii itselleni. Ja sitten on myös se vaihtoehto, että laitetaan syömään omat saastat. Sekin on usein fantasioissa mukana, mutta orkun jälkeen kummasti nuo halut vähenevät. Silloin valtiattaren täytyy pysyä tietenkin tiukkana ja pakottaa orja täyttämään lupauksensa, jolloin itse ainakin tottelen kaikesta huolimatta. Tokihan muutoinkin orgasmi tekee yleensä miehestä joksikin aikaa asioista innostumattoman kun himot on saatu tyydytettyä. Saappailta on mällejä nuoltu sekä lattialta, muun muassa. Orjalle voi laittaa myös kortsun ja sieltä sitten kaataa lastin hänen suuhunsa. Joskus olen saanut tulla siten siveysvyöajan jälkeen, että valtiatar sitoi sänkyyn kiinni, puki nahkahupun ja silmälaput ja ratsasti orjan loppuun. Seurasi tajunnanräjäyttävä tuleminen, joka johtui toki pitkästä tauosta ja osittain aistirajoitteista. Mutta tuosta tulemisesta ei vielä taida olla minun aika edes haaveilla!

Siveysvyötavoitteet

Tämän vuoden osalta on asetettu tavoitteet orgasmien suhteen ja valtiatar pyrkii rajoittamaan, että orja tulee 8 kertaa tai vähemmän eli karkeasti laskettuna noin 45 päivän välein. Mutta tuo ei tarkoita tietenkään, että ne tulisivat tasaisin väliajoin. Noista yksi orkku saattaa olla pilattu eli en voi tietää millä kertaa näin käy, jos käy. Sen tietää vasta hetkeä ennen, kun valtiatar määrää pilaamaan orgasmin sen ollessa aivan kulman takana tai vaihtoehtoisesti lopettaa stimuloinnin kun orjalta tulee. Riippuen missä tilanteessa orgasmi ollaan saavuttamassa. Vaikka olen ollut ilman tulemista lähes koko joulukuun, tuo tavoite käsittää kuulemma kalenterivuoden 2017 eli joulukuu on ollut siis pelkkää “harjoittelua”, jota ei lasketa mukaan. Näin ollen keskiarvollisesti tuo tulemisväli kasvaa jonnekin 48 päivän tietämille. Tuo ei välttämättä tarkoita sitä, että olen lukittuna kaikki ajat, vaan mahdollisesti joskus saan luvan olla ilman vyötä valvonnan alla. Lupa-anomus on syytä laittaa hyvissä ajoin sisään, jos tarvitsee vyö hetkellisesti poistaa jostain syystä. Jos esim. tulee lekuriin asiaa, lentomatkustamista jne. En ole aiemmin ollut osana näin pitkäaikaista suunnitelmaa, joten katsotaan kuinka se menee, mutta ajatus on erittäin kiihottava ja kiehtova. Normaalisti tulisin noin kerran päivässä, jos olisi mahdollista runkata tai harrastaa seksiä, joten kyllä tälle vuodelle ihan haastettakin löytyy! Tämä siis, jos joku ajatteli etten olisi seksuaalisesti aktiivinen henkilö ja tuo 8 kertaa olisi helppo nakki. Mutta nakki lukittuna on helpompi kurottaa tuohon tavoitteeseen. Kiitokseksi valtiattaren vaivasta palveluspoju ostaa hänelle vuoden lopussa hänen valitsemat upeat Louboutin-nilkkurit, mikäli tavoitteisiin päästään. Onhan tuossa työtä ja valvomista, joten mieluisa lahja on paikallaan kiitokseksi. Itse ehdotin tuontyyppistä lahjaa ja se miellytti valtiatarta suuresti.

nilkkurit

Valtiattaren palkkio tavoitteiden täytyttyä.

Tällä viikolla huomasin jopa hieman hämmästykseksi, kuinka hyvin siveysvyöhön on sopeutunut fyysisesti. Sitä ei muista enää välttämättä lainkaan vaatteet päällä, sillä keho on sopeutunut siihen eikä se juurikaan hierrä tai paina vaatteiden alla, edes farkkuja käyttäessä. Saattaa välillä housut laskiessaan muistaa, että “ai niin mulla oli tällainen täällä”. Ensimmäinen viikkohan on sellaista nipistämistä ja hiertämistä, ettei aina tiedä kuinka päin olisi. Kivuliaita aamuseisokkeja (tai niiden yritelmiä) on hetkittäin, viimeksi tänä aamuna, mutta usein virtsaaminen auttaa ja hieman vauvaöljyä tai rasvaa kassien alle renkaan juureen ja taas nukuttaa. Noita ei enää onneksi ole läheskään niin usein kuin alussa.

Vaikka siveysvyö pääasiassa tekeekin kuuliaiseksi ja kiltiksi, niin eilen syystä tai toisesta kiukuttelin hieman ja vähän myöhemmin sitten valtiatar muistutti orjaa kuinka tulee käyttäytyä ylempiarvoisiaan kohtaan. Eli seurasi vajaat 20 iskua takapuolelle, hieman yli metrin mittaisella nahkaruoskalla (alla kuvassa). Välillä valtiatar käyttää erilaisia raippoja tai sitten monihäntäistä ruoskaa, joita on kertynyt jokunen leluarsenaaliin. Toki kaikki ruoskat ja raipat ovat hieman erilaisia, joten niitä ei voi olla koskaan liikaa. Laitellaan kuvia tänne sitten kun on aika käytellä taas niitä, joko rangaistuksena tai jos valtiatarta nyt sattuu huvittamaan orjan kuritus.

ruoska

Tavoitteiden valossa näyttää siltä, että kirjoiteltavaa tuntemuksista siis riittää näillä näkymin hyvin tälle vuodelle! Jos lukijoilla herää kysymyksiä tai aiheita mistä haluaisi kuulla lisää niin laitelkaapa tulemaan.

Kiusoittelua

Tällä hetkellä minut on lukittu siis Mature Metal Jailbirdiin ja avaimet ovat valtiattarellani. Sain tulla viimeksi noin kuukausi sitten ja seuraava kerta on kuulemma vasta helmikuun lopulla eli välille kertyy noin 10 viikkoa siveyttä. Olen tätä itse halunnut ja olen kiitollinen, että hän on halunnut ottaa kaluni hallintaan. Hetkittäin himot käyvät erittäin suuriksi ja toivoisi, että pääsisi purkautumaan oikein kunnolla, kun taas välillä fantasioi että kun tulemisen aika viimein koittaa, niin valtiatar ottaa vyön pois ja antaa runkata tai nussia, muttei annakkaan loppujen lopuksi laueta lainkaan lupauksista huolimatta, ja lukitsee kalun takaisin häkkiin ja jatkaa sitä ihanaa piinaa joka siitä seuraa. Tai vielä parempaa, tyydytetään orjaa, mutta samalla pikkuhiljaa ”manipuloidaan” anelemaan, että valtiattaren tulisi lukita orja takaisin ja siirtää orgasmia tuonnemmaksi. ”No, jos kerran orja pyytää ja olen juuri armollisella tuulella, niin…”. Tuollaiset tease & denial -sessiot ja puheet toimivat hyvin siveysvyön käytön kanssa.

Lukittuna ollessa lukitsijasta tulee seksuaalisten fantasioiden kohde. Silloin kiihottuneena ollessa omissa fantasioissa on lähes poikkeuksetta oma valtiatar, kun vaikka normaalisti saattaa katsella kuvia ja videoita netistä ja ajatukset sinkoilee sinne tänne. Muutaman viikon jälkeen alkaa nauttimaan siitä, että saa antaa nautintoa lukitsijalleen. Täällä valtiatar pidetään tyytyväisenä kielellä, sormilla, strap-onilla tai sitten jos lykästää niin orjan, tai paremmin sanottuna, valtiattaren kyrvällä. Orjahan vain säilyttää tuota lelua valtiatarta varten ja se on syytä pitää lukossa, ettei sillä leiki kukaan muu kuin sen omistaja. Valtiattaren orkut on yleensä lähes päivittäisiä, kun taas ilman siveysvyötä kenties kerran viikossa tai kahdessa. Eli ero on huima! Kasvavien energioiden myötä myös miellyttämishalu kasvaa, siivoilet keittiötä mielelläsi kuten myös asuntoa ja voit lähteä käymään ilomielin kaupassa tai toimit valtiattaren autokuljettajana, jos hän tarvitsee kyytiä. Saapasfetisistinä voin myös sanoa, että kun pääset nuolemaan ja palvomaan valtiattaren saappaita, niin siitä saa myös uskomatonta mielihyvää ja hyvänolon tunnetta, ja se tuntuu todelliselta hemmottelulta, että annetaan tehdä niin! Orjan fetissejä voi tietysti myös hyödyntää siten, että houkuttelee orjan tekemään ”epäreiluja” vaihtokauppoja himojensa takia. Jos käyttää tuota saapasfetissiä esimerkkinä, niin laittaa saappaat jalkaan ja orjan naaman eteen ja sitten kyselee haluaisiko hän ne putsata ja se että toki onnistuu, mutta varmaankin pitäisi sitten olla viikko lisää lukittuna.

Lukitusajat ovat yksilöllisiä ja aiemmin mainitsin, toinen haluaa olla lukittuna pidempään ja toinen ainoastaan seksileikin ajan. Lukitusajan määrittämiseen on useita keinoja, se voi olla toistaiseksi voimassa olevaa jolloin valtiatar päättää miten kauan se jatkuu ja siveysvyön käyttö on “uusi normaali”, tai sitten voi tehdä vaikkapa vuosisuunnitelman eli että paineita tasaillaan kerran kuukaudessa tai että vuoden ajalle määritetään kokonaislaukeamiset. Tällöin aukenee taas herkullisia kiusausmahdollisuuksia, jos vaikka vuoden ajalle on luvattu 8 orkkua, niin tehdään kaksi peräkkäin tai pilataan joku noista kallisarvoisista, harvinaisista herkkupaloista. Pilaaminen eli ruined orgasm tarkoittaa sitä, että juuri kun on laukeamassa ja ylittänyt rajan, niin lopetetaan tyydytys josta seuraa tyhjä purkautuminen ilman nautintoa. Ajan voi myös päättää vaikka heittämällä nopalla, jolloin ne voi tarkoittaa päiviä, viikkoja tai kuukausia. Myös erilaisia konsteja on että aika pitenee koko ajan eli aluksi 7 pvää ja orgasmi, 8 pvää ja orgasmi, 9 pvää ja orgasmi jne. Oma suosikkini näistä on ehkä tuo vuosisuunnitelma tai toistaiseksi voimassa oleva käyttö.

Erilaisista siveysvöistä

Siveysvöitä on monia erilaisia malleja, erikokoisia ja eri materiaaleista valmistettuja. Kun valitsin ensimmäistä vyötäni, yksi tärkeimpiä kriteerejä oli hinta, joka ei saanut olla hirveän korkea. Toki myöhemmin on tullut huomattua, että hinta on valitettavasti usein suoraan yhteydessä laitteen laatuun ja jos olisi suoraan sijoittanut parempaan ja enemmän maksavaan malliin, olisi säästynyt rahaa. Myöskään kokoasiat eivät olleet silloin niin hyvin tiedossa, että millainen vyö tulisi istuvuudeltaan olla. Koska olen kenties keskimääräistä paremmin varusteltu, päädyin valitsemaan muovisen CB-X Curven, jonne mahtuisi isompikin varustus.Paketin mukana tulee erikokoisia renkaita, joka kiinnitetään pallien taakse ja putkilo on samankokoinen kaikissa tuotteissa. Vuosien jälkeen tuota ihmettelee kuinka sen on saanut kätkettyä vaatteiden alle, sillä se on todella isokokoinen! Se ei myöskään istu kovin hyvin ja tyhjää tilaa jää putkiloon liikaakin, eli koska siellä on kasvuvaraa seisokille, se käy myös kivuliaaksi ja seisokkeja tulee enemmän. Siveysvyö saa olla hyvin istuva ja kun penis on lepotilassa, tyhjää tilaa putkilossa ei tarvitsisi olla lainkaan.

Lueskeltuani enemmän asiasta ja todenneeni mahtuvani pienempäänkin vyöhön, ostin CB6000-siveysvyön, joka on sekin muovinen ja hyvin samantyyppinen kuin edellinen, mutta lyhyempi. Tämä malli oli satunnaisesti käytössä useamman vuoden ja oli ihan ok, varsinkin kun koko asia oli jonkinlaisessa tutustumisvaiheessa. Lähinnä suurimmat negatiiviset seikat CB-vöissä on hygienia, vyö pitää riisua tasaisin väliajoin pois jotta paikat voi pestä kunnolla ja siten välttää nopeasti vyöhön tulevat hajuhaitat. Tämä johtunee muovista materiaalina sekä hyvin suljetusta, putkilomaisesta mallista. Toisekseen niiden pohjarengas on kulmikas, joten se aiheuttaa painaumia, hiertymiä ja kipua iholla pallien takamaastossa. Jos vyötä on tarkoitus käyttää pitkiä aikoja, olisi sen myös siksi syytä olla miellyttävä käyttää, ainakin suurimman osan ajasta, vaikka masokisti olisikin. 😉

Jossain vaiheessa törmäsin netissä uuteen valmistajaan, Holytrainer, ja tilasin heidän vyöstä kakkosversion. Se oli jo parempi muotoilultaan, koska pohjarengas oli ovaali ja pyöreähköä muovia, mutta säätövaihtoehtoja oli lopulta aika vähän kun ei pystynyt tuon renkaan ja putkilon välistä rakoa säätämään lainkaan. Se aiheutti öisin erittäin kivuliaita hetkiä, kun vyö ajautui tuollaiseen ”flag in a pole” -tyyppiseen asentoon. Tästä syystä vyö ei ollut itselleni käyttökelpoinen lainkaan ja jälleen jouduin selailemaan nettiä etsiäkseni hyvän vyön jota voisin käyttää pitkiä aikoja sen olematta epämukava.

Parisen vuotta sitten päätin sijoittaa hyvien arvostelujen perusteella, mittatilaustyönä tehtyyn siveysvyöhön. Tilasin Mature Metal -valmistajan Jailbirdin. Mature Metal Jailbird on erinomainen. Olettaisin että myös muut heidän mallinsa, jos haluaa hieman erimallista. Toisinaan olen miettinyt ehkä joskus hankkivani Pet Trap -mallin, joka ei ole yhtä avoin, mutta varmaankin aikalailla yhtä hygieninen. Mielestäni suurimmat plussat ovat, että pohjarenkaan saa myös ovaalinmuotoisena ja että se on tehty pyöreästä metallitangosta, eikä ole kantikas kuten CB-sarjassa. Lisäksi tietenkin putki on mittatilaustyön takia juuri oikean mittainen halkaisijaltaan ja pituudeltaan. Yöllisten seisokkien määrä vähenee kun se ei mahdu sinne syntymään niin helpolla. Valitsin itselleni Security screw -vaihtoehdon, eli tuollainen ruuvi,  jonka pää on eräänlainen viisikulma, joten vastaavaa työkalua ei ole muualta saatavilla. Sen avulla huomaamattomuus vaatteiden alla paranee mielestäni, vaikka vyö on jo itsessään todella huomaamaton. Välillä mielikuvitus laukkaa ja miettii, että huomaako joku, mutta ehkä jos jotain näkisi niin saattaisi miettiä että onpa tuolla tyypillä hyvä varustus. 😉 Kannattaa myös opetella pois siitä, että katsoo alaspäin omaan haaraväliin aina kun luulee jonkun tuijottavan sinne! Toki tuohon käy normaali pieni munalukkokin, jos haluaa sellaisen. Hygienia hoituu helposti poistamatta vyötä, eikä hajuhaittoja muodostu lainkaan, kuten esim. muovisissa putkiloissa tahtoo käydä jo muutaman päivän kuluttua, vaikka kävisi suihkussa päivittäin.

Jailbirdin toimitusajat ovat aika pitkät ja tullimaksut tulee päälle (kuten myös Sveitsistä lähetettäviin Holytrainereihin). Se on painavampi tietenkin, mutta en ole kokenut haitaksi. Lentomatkustamisen estää kyllä, mutta ei ehkä monella olisi kanttia mennä muutenkaan lentomatkustamaan muovisessa vyössä ja muovisessa lukossa. JB ei estä tai rajoita lenkkeilyä tai kuntosaliharrastusta. Hintaa on toki enemmän kuin ”massatuotteilla”, mutta omasta mielestäni todellakin sen väärti juuri sen takia että on kustomoidut mitat. Olen käyttänyt varmaan saman verran muovisiin vöihin kuin että olisin ostanut suoraan Jailbirdin. Jailbird maksoi jotain 300-400 euron välistä ja tällä hetkellä euron huono kurssi ei ainakaan halvenna sitä. Heillä on erittäin ystävällistä ja avualiasta asiakaspalvelua. Mittojen ottamiseen kannattaa käyttää aikaa ja ottaa ne useita kertoja merkiten ylös tulokset. Jos joku juttu arvelluttaa mitoissa tai on ollut tiettyjä ongelmia CB-vöissä niin MM:lta voi kysyä vinkkejä, luultavimmin osaavat opastaa millä tavoin ne saadaan kitkettyä heidän siveysvyöstään. Koin hyödylliseksi kokemuksen CB-mallin vyöstä jolloin oli joku lähtökäsitys mitoista, vaikkakin Jailbirdin myötä selvisi että olin aina käyttänyt liian suurta rengasta, joka osittain johtui tuosta kulmikkuuden aiheuttamasta hiertämisestä ja pyrkimyksestä välttää se. Jossain vaiheessa olen ajatellut hommaavani Jailbirdiin tuplarenkaan, josta olen lukenut että se on vieläkin miellyttämmän tuntuinen, vaikka toisaalta ihan mukavasti istuu yhdelläkin renkaalla. Myöskin tuon putken halkaisijaan saa CB-mallista tuntumaa. Tuuma/cm konvertteri oli kovassa käytössä kanssa jokusen viikon ajan. Tästä sivusta sain myös paljon apua mittojen miettimisessä: http://www.malechastityjournal.com/living-with-chastity/getting-a-good-fit/. Vinkkejä löytyy erillisiltä foorumeilta myös, mainittakoon vaikkapa Chastity Mansion.

Yötä vasten laitan hiukan vauvaöljyä renkaan lähelle alapuolella, olen huomannut että se vähentää ”kitkaa” ja helpottaa olemista. Itselläni yleensä noin viikon jälkeen keho alkaa sopeutumaan muutenkin paremmin vyöhön ja aika ajoin ei edes muista käyttävänsä sellaista. Jailbirdiä voi käyttää helposti 24/7 pidempiäkin aikoja. Itselläni on tainnut olla yhtäsoittoa kolmisen viikkoa päällä poistamatta sitä peseytymistä varten. Kiihottumista se ei estä, mutta kun avaimet on valtiattaren hallussa niin minkäs teet. 😉

Silikonisista siveysvöistä olen lukenut, että materiaali saattaisi hiertää ikävästi. En osaa sanoa paikkaansapitävyyttä tälle kun en ole kokeillut itse. Voihan olla, että nekin ovat oikea valinta jollekin, näitä on esimerkiksi Bon4 ja Birdlocked. Näiden lisäksi on kokovöitä, esim. MySteel. Itse en ole niitä kohtaan juurikaan kokenut kiinnostusta, toki voisi olla mielenkiintoista kokeilla, kuinka tuollainen istuu. Luulen, että siinäkin hygienia ja hajuhaitat tulevat ongelmaksi nopeasti. Sitten on erilaisia vöitä, jotka ovat tehty toimimaan yhdessä Prinssi Albert -lävistyksen kanssa, mutta itselleni tuo ei ajatus ei toimi. Jos valtiatar tuollaista vaatisi niin silloin kenties harkitsisin, mutta parantumisajat ovat pitkiä ja riskinsä lie kalun lävistämisessäkin.

Mutta kunhan oikea väline on löytynyt niin miehiset kalleudet lukkoon vaan ja kuuliaista orjaa kouluttamaan! Itse laitan imurin huutamaan ja kun olen saanut siivottua, kiitän valtiatarta siitä että sain siivota. 🙂

Alku

Halusin aloittaa suomenkielisen blogin, joka käsittelee pääasiassa siveysvyön käyttöä ja BDSM-suhdetta muutenkin. Syynä lähinnä, että tietoa ja ajatuksia siitä ei ole paljonkaan suomeksi ja että samalla oppii jotain itsestään myös. Suunnataanpa aluksi sinne mistä kaikki alkoi.

Nuorena kun seksuaalisuus alkoi kehittymään, huomasin että erityisesti kiiltävät asut ja saappaat alkoivat kiinnostamaan ja kiihottamaan. Selailin nuorisolehdistä pvc- tai nahkahousuisia naisia ja etsiskelin katalogeista korkosaappaita, niiden tuoman mielihyvän perässä. Ja kun runkkaamisen oppi, niin mielummin sitten käytti vastaavaa materiaalia kuin vaikkapa katsoi pornoelokuvia tai -lehtiä. Ellei niissä sitten esiintynyt nainen kiiltävissä housuissaan. Sittemmin vuosien varrella tiedon lisäännyttyä ne kehittyivät laajemmiksi valtiatar/domina & orja -alistumisfantasioiksi ja hyvin vahvasti osaksi seksuaalista identiteettiä. Jälkikäteen mietittynä, jonkinlaisia seksuaalisia alistumisajatuksia oli jo varhain lapsena, ennen kuin niitä varsinaisesti osasi mieltää seksuaalisiksi ja niihin liittyi usein ihastuksen kohteet. Haaveissa oli esim. vaikkapa että tuo ihastuksen kohde sitoo puuhun kiinni ja pussaa.

Siveysvöihin ja ”pakotettuun siveyteen” eli orgasmin kontrollointiin tutustuin noin reilu kymmenisen vuotta sitten kun näin jossain internetissä siveysvyö-käsitteen. Kyseessä siis miehen elimen lukitseva väline, jonka lukon avaimet jää toisen henkilön haltuun. Tuo kapistus estää sitten runkkaamisen ja muun toiminnan. Virtsaaminen onnistuu, mutta sekin on syytä tehdä istualtaan. Aivan aluksi siveyden kontrollointi ei herättänyt kauhean suuria tuntemuksia, mutta ajan myötä se linkittyi erittäin vahvasti kokonaisvaltaiseen alistumiseen ja siihen suurta mielihyvää aiheuttavaan tunnetilaan, että on kokonaan toisen ihmisen vallan alla ja omistama. Hän omistaa sinun nautinnon ja orgasmit ja päättää milloin saat tulla, jos saat. Lisäksi orgasmittomuus kerää valtavan määrän käyttämätöntä energiaa, joka alka suuntautumaan tuota hallitsijaa kohtaan ja pian huomaat ilomielin siivoavasi asuntoa tai tuntevasi kiitollisuutta siitä, että olet saanut tyydyttää seksuaalisesti avaimenhaltijasi ilman että saat orgasmia itse. Jos tuo energia vapautetaan orgasnien muodossa koko ajan, niin siitä seuraa monesti mielenkiinnottomuus monia asioita kohtaan. Vaikka fantasiassa kaikki liittyy pakotettuun siveyteen, niin alun alkaen vapaaehtoisestihan vastaavaan suhteeseen tietysti täytyy ryhtyä, jotta siitä nuo tunnetilat saa ylipäätään, eikä se myöskään onnistuisi kenen kanssa vaan, ainakaan itseltäni. On olemassa pelkkiä avaimenhaltijoita ja/tai etäpalveluja, mutta henkilökohtaisesti koen tärkeänä myös fyysisen läheisyyden, henkisen yhteyden, palvelemiseen, palvomiseen ja alistumisen. Varsinkin kun on kyse pitkäaikaisesta siveysvyön käytöstä, en haluaisi henkilökohtaisesti leikkiin ryhtyä ellei taustalla olisi oikean elämän ihmissuhde ja myös tuon toisen ihmisen mielenkiinto asiaa ja sinua kohtaan. Itse koen lukittuna olemisen täydellisenä omistautumisena ja alistumisena. Kun tuo jumalatar lukitsee minut, koen pian kiitollisuutta siitä, että hän hallitsee minua ja kontrolloi siitä syntyvää energiaa.

Osa ihmisistä tykkää leikkiä siveysvöillä lyhytaikaisesti, sessioluontoisesti eli esim. pitämällä niitä vain pari tuntia tai pari päivää. Oma kiinnostus on selkeästi pidempiaikaista käyttöä kohtaan ja ajat tuntuvat vain kasvavan vuosien varrella. Kuten niin monissa asioissa, nälkä kasvaa syödessä. Pitkäaikaiseksi miellän itse sen, että vyötä käytetään viikkoja tai jopa kuukausia. Riippuen mallista, voi olla että siveysvyö täytyy välillä riisua puhdistusta varten. On olemassa myös avoimempia malleja, joissa hygienia onnistuu ilman sen riisumista, mutta erilaisista malleista kirjoitan enemmän tulevissa postauksissa.

Itse olen lukittuna useimmiten paremmalla tuulella, enkä hermostu yhtä nopeasti pikkuasioista. Olen myös huomaavaisempi ja energiaa riittää puuhastella monenlaista, kun ei pääse runkkaamaan niin usein, jota tekisin muutoin aikalailla aivan liikaa. Ja sitten kun valtiatar antaa luvan laueta niin tuo tunne on ainutlaatuinen ja tajunnanräjäyttävä. Toki sitä seuraa sitten taas jonkinasteinen mielenkiinnottomuus ja mielen ”laiskuus”hetkeksi, joten lukko on syytä napsauttaa kiinni heti vastahakoisuudesta huolimatta, jotta tuo ”parempi minä” saadaan taas kaivettua esiin.